Tapaamme Iida Hyttisen, 23, kanssa aurinkoisena kevättalven päivänä Helsingin Kivikon mäkkärin pihalla.

– Lapsuudenkotini oli tuossa ihan kulman takana Kivikossa. Kyllä täällä jonkin verran tulee pyörittyä edelleen, vaikka en enää asukaan. Nainen voi lähteä idästä mutta itä ei naisesta, Hyttinen hymyilee.

Nykyisestä ammatistaan kuorma-autonkuljettajana hän on haaveillut lapsesta saakka.

– Iskän jalanjäljissä olen kulkenut. Faija ajoi kuorma-autoja ja rekkoja koko ikänsä. Pienenä katselin, kun iskä lähti töihin ja jokin siinä oli niin hienoa. Ehkä ne iskän työvaatteet olivat jotenkin kiinnostavat. Vähän isompana pyörin paljon faijan mukana katsomassa työntekoa, kun hän ajoi vaihtolavoja.

Pitkään Hyttinen ajatteli, ettei voi alkaa itse ajamaan, koska on diabeetikko. Niin hänelle olivat jo lapsuusaikana hoitajat sanoneet.

– Jossain vaiheessa sitten säännökset muuttuivat ja sanottiin, että saankin ajaa. Hain heti Stadin Ammattiopistoon, pääsin sisään ja olin ihan että jes!

Työ on vastannut odotuksia

Hyttinen valmistui kuorma-autonkuljettajaksi viime jouluna ja pääsi heti töihin. Hän työskentelee Arsenaali-vuokrafirman kautta Exclusive Logisticsilla ja ajaa Matkahuollon paketteja.

– Tämä on ihan jees. Kovin pitkään en ole ehtinyt tätä nykyistä hommaa tehdä, mutta aika pitkälti tämä on sellaista, mitä olen ajatellutkin. Tykkään siitä, että aika pitkälti saa itse mennä ja tehdä. En pystyisi kuvittelemaan itseäni missään toimistoduunissa. Minä tykkään ajaa.

Viime kesänä Hyttinen ajoi roskia. Se oli hänen ensimmäinen oman alan työnsä.

Hyttinen tuumaa, että kaikissa töissä on huonot puolensa, mutta pitkiä päiviä hän ei sellaisiksi suoranaisesti laske.

– Jos tälle alalle lähtee, niin pitkät päivät tulevat paketin mukana. Kyllä minua varoitettiin jo heti alussa, että todella harvasta paikasta saa standardi kahdeksan tunnin päiviä, ei niitä ole missään. Siihen pitää vain asennoitua. On se toisaalta niinkin, että pitkät päivät, parempi palkka. Kyllä tämä duuni maksaa itseään takaisinkin, kun vain jaksaa tehdä. Onhan tämä väsyttävääkin, mutta palkitsee.

Hyttinen myöntää kuitenkin, että arkipäivisin ei paljon kymmentuntisten työpäivien päälle muuta jaksa.

– Kotona minulla on kaksi kissaa ja käärme, viikonloppuisin näen äitiä ja joka toinen viikonloppu olen kaverin ja kummipojan luona. Joskus tulee käytyä mökillä tai jossain konserteissa. Siinä on jo aika täysi elämä.

Ennakkoluulot vähenemään päin

Ennen kuljetusalaa Hyttinen ehti opiskella ravintola-alalla tarjoilijaksi pari vuotta. Sekin oli ihan mukavaa, mutta ei kuitenkaan oma ala. Toisessa oppilaitoksessa hän ehti opiskella automekaaniikkaa korikorjaamopuolella.

Kiinnostus autoihin on aina ollut kova, mutta aiemmassa oppilaitoksessa kiinnostuksen onnistui Hyttisen mukaan hetkellisesti nitistämään naisopiskelijaan ennakkoluuloisesti suhtautunut opettaja.

– Mutta hyvinhän tämä on loppujen lopuksi lutviutunut.

Muille alalle hakeutuville naisille Hyttinen haluaa sanoa, että ”anna palaa”.

– Nykyisin todella harvassa paikassa enää kukaan sanoo, että et sinä tätä voi tehdä. Meidän koulussa oli yllättävän paljon naisopiskelijoita. Onhan tämä nyt vähän erilaista kuin ne alat ja ammatit, mitä naisille yleensä kaupataan, mutta jos oikeasti haluat lähteä tekemään tätä hommaa, niin sen kuin lähdet!