Kun satamista tekee juttua, saa usein etsimällä etsiä naispuolisia haastateltavia. Ei Kokkolassa. Siellä satamaoperaattori Rauanheimolla työskentelee naisia niin paljon, että tähän juttuun tavoitettiin peräti seitsemän ahtaajanaista.

Naisten määrä Rauanheimolla Kokkolassa on osittain sattumaa, osittain ei. Kokkolan satamassa naisille on jo pitkään annettu vastuuta. Töihin on haluttu hyviä tekijöitä sukupuolesta riippumatta, eikä tehtäviä ole jaoteltu sukupuolen mukaan.

–Uskon, että naiset ovat viihtyneet, koska täällä on hyvä henki ja tänne otetaan hyvin vastaan. Tehtäviä myös pyöritetään paljon. Kaikki saavat kouluttautua haluamiinsa tehtäviin, kertoo Marjut Kerola.

– Jos sanoo, että haluaa kokeilla jotain uutta, yleensä se järjestyy, vahvistaa Piritta Tapio.

Tarina kertoo, että Kokkolan satamassa on jo kauan sitten historian hämärissä ollut töissä ”lapiomummoja”. Monilla Kokkolan sataman nykyisistäkin naisista on pitkät työurat.

– Täällä oli monta naista jo vuonna 2006, kun aloitin. Yhdellä ei silloin ollut edes korttia, vaan hän teki pelkkiä käsihommia, Kerola kertoo.

Koneiden ja sattuman perässä

Naisten reitit satamaan ovat hyvin erilaisia. Sonja Junnila hakeutui ahtaajaksi varta vasten, sillä isot koneet ja fyysinen työ vetosivat häneen. Hän on tuore tulokas ja vielä tilapäisenä.

– Olen aiemminkin ajanut koneita, joten laitoin hakemuksen ja pääsin, hän kertoo.

Osa taas on päätynyt satamaan vähän sattumalta esimerkiksi perheenjäsenen vinkattua kesätyöpaikasta. Työ on maistunut hyvin, joten satamaan on tullut jäätyä. Niin kävi esimerkiksi Jenni Mildille 12 vuotta sitten ja Marianne Kronqvistille 25 vuotta sitten.

– Olin valmistunut merkonomiksi, ja äiti patisti hakemaan jonnekin töihin. Mitään erityistä vetoa minulla ei ollut tänne, ja tarkoitus oli tulla vain kesäksi, Mild kertoo.

– Isä oli tullissa, ja hänen kauttaan hain kesätöihin. Viihdyin ja jotenkin vain jäin. Ei sitä enää osaa ajatellakaan mitään muuta työtä, Kronqvist sanoo.

Myös Marjut Kerola haki satamaan ihan sattumalta.

– Minulla ei ollut edes ketään tuttua täällä. Ajokokemusta ei ollut kuin autosta ja polkupyörästä ja niistäkin vähän. Opin tekemällä ja suoritin lastinkäsittelyalan ammattitutkinnon töiden ohessa, niin kuin moni muukin täällä.

Osa on tehnyt satamaan tai logistiikkaan liittyviä töitä aiemmin ja päätynyt ahtaajaksi sitä kautta. Esimerkiksi Piritta Tapio oli aiemmin töissä satamajäänsärkijällä ja nosturinkuljettajana, Merja Okkonen ajoi trukkia.

– Sanon suoraan, että se, mikä minut on pitänyt täällä, on raha, Okkonen sanoo ja nauraa.

– Mutta onhan tämä myös semmoinen oma maailmansa.

Ehkä vaiheikkain satamaura on ollut Mirka Hulkolla.

– Tulin vuonna 1991 tänne kesätöihin ruokalaan. Siellä olin vuoteen 1996 asti, kunnes vaihdoin siivoojaksi. Kun palasin äitiyslomalta, minulle kerrottiin, että työt siivoojana olivat loppumassa ja kysyttiin, että mitäs nyt. Sanoin, että kyllä minulla lapio pysyy kädessä, ja niin minusta tuli ahtaaja, Hulkko kertoo.

Tyypillistä päivää ei ole

Kokkolan Satama on Suomen suurin bulkkisatama ja suurin raideliikenne- ja transitoliikennesatama. Junanvaunuja tulee helposti parisataa päivässä, joskus jopa nelisensataa. Sataman kautta kulkee muun muassa rautapellettiä, kivihiiltä, rikasteita, lannoitteita ja tuulivoimaloiden osia.

Sataman naiset kertovat, että täällä tyypillistä ahtaajan työpäivää ei oikeastaan ole olemassakaan. Työtehtävät voivat vaihdella niin paljon. Monella on kuitenkin omat suosikkihommansa.

– Minusta mukavimpia ovat sellaiset päivät, kun saa ajaa lavojen siirtoon käytettävää vetomestaria tai maansiirtoautoa, sanoo Piritta Tapio.

– Minäkin tykkään ajaa maansiirtoautoa, mutta tykkään myös käsimiehen töistä, jatkaa Sonja Junnila.

Raskaan työn vastapainoksi naisporukka pitää yhtä myös vapaa-ajalla ja järjestää esimerkiksi saunailtoja ja monenlaista liikunnallista aktiviteettia.

– Patikointia, kahvakuulatreenejä, hiihtoa, Tapio luettelee.

– Ja eikös se viinijoogakin lasketa urheiluksi, Marjut Kerola heittää.

Uusimpana saavutuksena Kokkolan sataman naiset ovat saaneet työnantajan järjestämään miehille ja naisille säännölliset avantouintivuorot.