Kello 13.30 Mika Kulmala istuu Airpron taukohuoneessa Helsinki-Vantaan lentoaseman syrjässä. Taukotilaan saapuu ramppibussinkuljettaja toisensa perään. Kahvi porisee keittimestä pannuun. Läpät sinkoilevat sinne tänne.

– Vittuilu on välittämistä, Kulmala toteaa.

Airprolla työskentelee Helsinki-Vantaalla noin 40 kuljettajaa neljässä vuorossa: aamussa, illassa, yössä ja välivuorossa. Yövuorossa pakertaa vain yksi työntekijä, koska liikennettä ei käytännössä juurikaan ole.

– Täällä on kuljettaja sitä varten, jos tulee jokin yllättävä tilanne, sillä Helsinki-Vantaalla on hätälentokentän status, Kulmala selittää.

Työpäivän pituudet vaihtelevat 4 ja 13 tunnin välillä. Neljän tunnin minimityöaika on sovittu paikallisessa työehtosopimuksessa, mutta tahtotila olisi saada se nostettua viiteen tuntiin. Tänään Kulmalan vuoro päättyy vasta kello 24.

– Kaikkein pahin ruuhka-aika sijoittuu iltapäivälle kahden ja kuuden väliin, hän kertoo.

– Päivät myös vaihtelevat valtavasti. Periaatteessa jonain päivänä voi tulla vain yksi keikka, kun toisena niitä on kymmeniä, Kulmala jatkaa.

Yksi työn haaste onkin ennustamattomuus, mutta se on oikeastaan lopulta kuljettajia ohjaavan koordinaattorin murhe. Kuskit ajelevat juuri sinne, minne heidät osoitetaan.

Lentokenttäbussinkuljettajan työ on pääasiassa lähtevien matkustajien viemistä koneelle ja saapuvien kuljettamista koneelta terminaaliin. Tämä saattaa äkkiseltään vaikuttaa yksinkertaiselta tehtävältä, mutta lentokentällä toimitaan ääritarkoissa olosuhteissa

Bussilla ei luonnollisestikaan voi kruisailla kentällä miten sattuu. Toimintaohjeet ja säännöt muuttuvat myös jatkuvasti, mikä tarkoittaa valtavaa määrää koulutuksia.

– Täällä on tietyt alueet, joilla saa kulkea, ja valtavasti rajoituksia. Pähkinänkuoressa kaikki väistävät lentokoneita ja bussikuskit väistävät kaikkia. Lentokoneet ovat täällä jumalia, Kulmala summaa.

– Väistämissäännöt ovat periaatteessa normaalit, mutta meidät pitää päästää matkustajien kanssa pois rullaustieltä heti kun mahdollista. Sinne ei voi jäädä odottelemaan.

Rullaustietä käytetään siirtymiseen asematason ja kiitoteiden välillä.

Muutoin kiire kentällä ei ole eikä saa olla.

– Menemme liikenteen mukaan. Jos emme ehdi johonkin väliin, niin sitten emme ehdi.

Varsinaisen ratinkääntämisen lisäksi Airpron kuljettajilla on myös toinen tärkeä tehtävä: matkustajavalvonta.

– Katsomme, etteivät ihmiset lähde mihinkään harhailemaan ja ettei kukaan tee mitään kiellettyä. Kun matkustajavalvonta on päällä, emme saa tehdä mitään muuta.

Matkustajien touhuihin ei tarvitse puuttua usein, mutta ehkä yleisin yksittäinen ongelma, johon valvonnassa törmätään, on tupakanpoltto. Tupakanhimo saattaa pitkän lennon tai terminaalissa odottelun jälkeen koitua kohtalokkaaksi. Vaikka rööki sammuisikin ensimmäisestä kehotuksesta, voi kapteeni tehdä päätöksen olla ottamatta hölmöillyttä matkustajaa koneeseen.

– Kesällä kun on kaunista ja lämmintä, häiriöitä tapahtuu enemmän, Kulmala sanoo.

Koska kuljettajat ovat tekemisissä matkustajien kanssa, myös englannin kielen on hyvä olla hallussa.

– Asiakkaiden kanssa ollaan kuitenkin kontaktissa jatkuvasti. Muutkin kielet ovat tietysti plussaa. Pahimpia ovat sellaiset tilanteet, joissa ei löydy matkustajan kanssa lainkaan yhteistä kieltä, Kulmala sanoo.

Kulmala on talon kuljettajista uusimmasta päästä, sillä vaihtuvuus työssä on hyvin vähäistä. Kulmalan ura HSL:n liikenteessä päättyi vuonna 2014 Veolian yt-neuvotteluihin, minkä jälkeen hän hakeutui lentokentälle turvatarkastajaksi. Sitä kautta ammattikuljettajalle aukesi väylä uudelleen ratin taakse vuonna 2016.

– Kävin haastattelussa täällä jo aikanaan vuonna 2009, ja silloin nimeni laitettiin muistiin. Aluksi tulin turvatarkastuksen puolelta tänne kesätyöntekijäksi ja sen jälkeen vakinaiseksi.

Lentokentän alue on kuin oma kaupunkinsa – muurahaispesä, jossa on kerrallaan töissä parhaimmillaan kymmenen tuhatta ihmistä. Itse asematasolla eli platalla ajelee bussien lisäksi monenlaista laitetta, jotka kuljettavat esimerkiksi polttoainetta, matkatavaroita ja ruokaa koneisiin.

Yhdellä kulmalla vastaan ajaa poliisiauto, toisella rajavartiolaitos. Kaikkea valvovat marshallerit eli eräänlaiset lentokentän sheriffit, jotka valvovat asematason turvallisuutta ympäri vuorokauden. Id-kortin on oltava aina näkyvillä.

– Sen ammattikunnan edustajia ei ole Suomessa kuin muutama.

Jos joku kuvittelee lentokentällä olevan tilaa mielin määrin, hän ei luultavasti ole koskaan käynyt platalla. Vaikka asfalttia jatkuu kauas horisonttiin, toimivat kaikki muut paitsi nousevat ja laskeutuvat lentokoneet ahtaissa tiloissa tarkkojen rajojen sisällä.

– Yöllä työhön tulee lisää haastetta, kun kenttä on pimeä. Ja jos siihen sattuu vielä tihkuttamaan vettä, niin näkyvyys on todella heikko.

51-vuotias Kulmala ei ainakaan tässä vaiheessa voisi ajatella työskentelevänsä lopputyöurallaan missään muualla. Porukka kentällä on hioutunut yhteen, ja jokainen päivä on lopulta erilainen. Linjaliikennettä Kulmala pitää ainakin jälkikäteen ajateltuna puuduttavana.

– Lentokenttä on myös työympäristönä kiehtova. On välillä tosi rauhoittavaa seurata, kuinka koneita nousee ja laskeutuu, Kulmala toteaa.