Perheen ja työn yhteensovittaminen on monen palan palapeli
Kahden kolmivuorotyötä tekevän vanhemman perheessä työn ja perhearjen yhdistäminen vaatii suunnittelua ja joskus myös vähän luovuutta. Yhteistä perheaikaa osataan arvostaa, sillä sitä on harvoin.
Joskus on läpsystä vaihto. Kun Tuomas Sipilä saapuu aamuvuorosta kotiin, vaimo Riina Sipilä saattaa olla kaasuttamassa ylivieskalaisen omakotitalon pihasta omiin töihinsä iltavuoroon. Kahden tyttären, kahden kissan ja kahden vuorotyöläisen perheessä arki on palapeli, jonka kokoamisessa on oma hommansa. Yllättävän harvoin palasia jää kuitenkaan puuttumaan, kiitos hyvän suunnittelun ja työnantajien jouston.
Tuomas Sipilä toimii yhdistelmäajoneuvonkuljettajana Posti Kuljetus Oy:llä. Pääpaikka on Ylivieskan terminaalissa. Hän toimii yksikkönsä varaluottamusmiehenä, työsuojeluasiamiehenä ja on AKT:n Kalajokilaakson Auto- ja Öljyalantyöntekijät ry 069 jäsen.
Ylivieskasta Sipilän ajoreissut ulottuvat pitkälle maakuntiin, Ouluun ja Jyväskylään saakka.
– Haaste on siinä, että työpäivä harvoin loppuu kellontarkasti silloin, kun työvuoro on merkitty päättyväksi. Tien päällä ja terminaalissa tulee usein yllätyksiä, Sipilä sanoo.
Työ on kolmivuorotyötä ja työvuorolistat ovat tiedossa kaksi viikkoa etukäteen. Sairaanhoitajana toimivan Riinan työvuorot ovat tuolloin usein jo tiedossa. Mitä tapahtuu, jos molemmille on merkitty vaikkapa sama yövuoro?
– Silloin kysyn, voiko joku työkavereista vaihtaa vuoroa. Meillä vuorojen vaihtaminen onnistuu yleensä hyvin joustavasti. Tälläkin viikolla vaihdoin yhden vuoron, jotta nuorempi tytär pääsee harrastukseen, Riina kertoo.
Arjen yllätyksinä korona ja syyhyaltistus
Sipilöiden palapeliin on tänä syksynä tullut ekstrahaaste. Aiemmin 4-vuotias Ellen ja 7-vuotias Elise ovat olleet ympäri vuorokauden auki olevassa päiväkodissa. Näin vanhemmat ovat voineet tehdä myös yhtä aikaa ilta- ja yövuoroja. Nyt, kun Elise on aloittanut koulun, se ei enää onnistu. Perheen onneksi isovanhemmat pystyvät olemaan avuksi, mutta heidän varaansa ei voi jättää hoitovastuuta.
– Tuomaksen isä pystyy tulemaan tänne välillä katsomaan tyttöjä. Oma äitini sairastaa alzheimerin tautia ja isä on hänen omaishoitajansa. Kynnys viedä tytöt hänelle hoitoon on korkea, kun kotona on jo yksi hoidettava. Toisaalta he nauttivat lastenlasten seurasta ja kokevat, että tyttöjen vierailut piristävät arkea. Onneksi tytöt ovat jo sen verran isoja, että tällainen järjestely onnistuu, Riina sanoo.
Luovuutta tarvitaan, ja joskus Tuomas on ottanut toisen tytöistä mukaan ajoreissulleen, jos sillä on saatu arjen palaset loksahtamaan kohdilleen.
Ja sitten ovat tietysti arjen yllätykset, joita jokaisessa lapsiperheessä tulee. Kun Tuomas oli luottamusmieskurssilla toisella paikkakunnalla, Riina sairastui koronaan ja samaan aikaan päiväkodista tuli ilmoitus syyhystä.
– Ohjeistus oli, että vaikka oireita ei ollut, kaikki hoitoryhmän lapset piti hoitaa samaan aikaan ja kodit syyhysiivota. Minä sitten kipeänä pyöritin sitä härdelliä. Silloin ei paljoa naurattanut, Riina hymyilee nyt.
Hyvän yön toivotukset korvanappiin
On kahden vuorotyöläisen perhearjessa paljon hyvääkin.
– Lasten on tarvinnut käyttää melko vähän hoitotunteja. Kahdeksasta-neljään työssäkäyviin verrattuna meillä on toinen vanhempi usein päivisinkin kotona. Yhteistä perheaikaa on vähemmän, mutta sitä osataan sitten arvostaa, kun sitä on, Tuomas miettii.
Läpsystä vaihto tapahtuu arjen härdellin keskellä ja toinen jatkaa siitä, mihin toinen on jäänyt, oli kyseessä sitten ruuanlaitto tai pyykkien ripustaminen.
Lapset ovat sekalaiseen viikkorytmiin tottuneet.
– Jollakin viikolla ei päästä harrastuksiin, eivätkä nukkumaanmenoajatkaan ole aina niin säännölliset. Joskus ikävä toista vanhempaa saattaa iskeä illalla. Tuomaksella on korvanappi ja tytöt toivottavat aina hyvät yöt puhelimessa, Riina kertoo.
Avoimuus työnantajan ja työkavereiden kesken on pariskunnan mielestä tärkeää.
– Työkaveritkin tietävät meidän palapelimme ja joskus kuulen ihmettelyä, miten tämän saa toimimaan. Saan myös ymmärrystä, jos ilmoitan joskus myöhästyväni puoli tuntia töistä siksi, että puoliso ei ole vielä saapunut kotiin työvuorostaan, Riina sanoo.
Tien päällä on oltava skarppina
Jos Tuomas jotain voisi toivoa, se olisi vieläkin parempi ennakoitavuus. Pitäisi pystyä luottamaan siihen, että työt loppuvat silloin, kuin on määrätty. Myös työvuorojen suunnitteluergonomiassa olisi hänen mukaansa parantamisen varaa.
– Huomaan sen läheltä, kun Riinan työpaikalla tuetaan ergonomista työvuorosuunnittelua. Vaimolla ei ole enää aamuvuoroa iltavuoron perään. Sellaisina öinä yöunet jäävät lyhyiksi.
Riina on samalla kannalla.
– Ero aikaisempaan on merkittävä ja sen huomaa omassa hyvinvoinnissa.
Varaluottamusmiehenä ja työsuojeluasiamiehenä hän näkee itsensä työntekijän äänitorvena. Kollegojaan hän pyrkii muistuttelemaan taukojen pitämisen tärkeydestä. Talvi on tulossa, ja tien päällä on oltava skarppina.
– Ennakointia ja varovaisuutta tarvitaan tien päällä. Ajan usein Konginkankaan onnettomuuspaikan ohi, ja vieläkin se paikka pistää miettimään.
Huolta on joskus kotipuolessakin, etenkin, jos yövuorolaisen kotiintulo kestää.
– Joskus ehdin huolestua ja selata uutisista tietoa onnettomuuksista, jos Tuomaksen työvuoro on jälleen venynyt, eikä häntä kuulu kotiin, Riina myöntää.