Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Minun työni

Pääluottamusmies Dan Lindblomia ohjaa tehtävissä vahva oikeudenmukaisuuden tunne

Pääluottamusmies Dan Lindblom on valvonut matkahuoltolaisten etuja jo pari vuosikymmentä ja kertoo, mitä työ eräänlaisena vuoropuhelevana tietopankkina hänelle merkitsee.

Teksti ja kuva Sami Turunen
Julkaistu

”Tulin Matkahuoltoon aikoinaan kesätöiden kautta, kun isoveli suositteli. Jossain vaiheessa yritin opiskellakin töiden ohessa, mutta se vaan jäi. Vaikka päädyin alalle puolivahingossa, olen viihtynyt hyvin.

Aloitin jossain vaiheessa toisena varatyösuojeluvaltuutettuna, mutta kun varsinainen sekä varatyösuojeluvaltuutettu sanoivat itsensä irti, minusta tuli työsuojeluvaltuutettu. Sitten tuli kylkeen varapääluottamusmiehen pesti, ja kun pääluottamusmies kuoli, minusta tuli hänen seuraajansa. Sillä tiellä ollaan.

Olen ollut pääluottamusmies 21 vuotta. Homma on päätoiminen, ja minulle kuuluu nykyään noin 200 jäsenen asiat. Suuri osa Matkahuollonkin töistä on viime vuosina ulkoistettu.”

”Työpäivä täyttyy kokouksista ja nykyään niitä on paljon teamsissa. Yritys on ottanut minut hyvin mukaan kehittämiseen ja ohjausryhmiin. Olen ollut esimerkiksi työterveyden kilpailutuksessa pohtimassa vaihtoehtoja. Vastuulääkärikin arvosti sitä ja sanoi, että olemme ensimmäinen firma, jossa asia on näin huomioitu.

Juttelen paljon ihmisten kanssa ja käyn toimipaikoilla. Lähin on Kampissa, ja Vantaalla on Suomen suurin logistiikkakeskuksemme. Puhelinneuvonnassa taas opastan ihmisiä lomapäivien määristä ja pitämisestä.

Työajasta menee 90 prosenttia jäsenten neuvontaan, ja vaikkei tehtäviin varsinaisesti kuulukaan, neuvon esihenkilöitäkin. He tietävät, että tunnen sopimukset. On parempi neuvoa, mikä on oikea tapa kuin se, että virheitä korjataan jälkeenpäin. Osaan esihenkilöistä onkin hyvin luottamukselliset välit.”

Henrik Borgströmin puisto lähellä kotia on minulle tärkeä paikka. Luonnolla ja luonnonäänillä on rauhoittava vaikutus ja ajatukset saa pois työstä.

”Ilman mun työpanosta työpaikka voisi olla riitaisampi. Olen itse aina sovitteleva ja pyrin välttämään riitelyä.

Haasteena on, että kaikki eivät aina ymmärrä liiton jäsenyyden tärkeyttä. Ei-jäseniäkin autan joskus, koska mulla ei ole sydäntä tyrmätä heitä heti. Olen kuitenkin sanonut, että en voi viedä asiaa pidemmälle liiton kanssa ilman jäsenyyttä. Olenkin saanut joitakin liittymään liittoon.

Myös yritys hyötyy luottamusmiehen työstä. Jos tuntuu, että joku asia ei ole mennyt oikein, varmistan jäsenen kanssa, ettei aleta suotta protestoida jotain, missä työnantaja onkin oikeassa. Se säästää kaikkien aikaa.

On tärkeää osata sanoa kiista-asioissa omille jäsenille, jos työnantaja on oikeassa. Mutta jos on tulkinnanvaraa, sitten kysytään liitosta apua. Yleensä asiat saadaan kuitenkin hoidettua työpaikalla. Koronan aikanakin saatiin sovittua monia juttuja, jotka vähän poikkesivat tessistä.”

”Olen diplomaattinen ja mun vahvuus on vuoropuhelussa. Minulla on myös vahva oikeudenmukaisuuden tunne. Jos jotakuta kohdellaan väärin, haluan puuttua siihen heti.

Tykkään ihmisten kanssa puhumisesta. Minulle on sanottu, että herätän luottamusta, ja se on tietysti hyvä luottamusmiehen työssä. Minua on myös pyydetty usein mukaan tukihenkilöksi työterveysneuvotteluun.

Matkustamisessakin pääsee hyvin töistä irti, koska uusissa ympäristöissä energia menee siihen, että saa hoidettua arkiasiat.

Työ on joskus henkisesti raskasta. Olisi helpompaa, kun voisi mennä normaaleihin töihin aamulla, tulla illalla kotiin ja sulkea puhelimen. Tässä ei ole oikein työaikoja tai se raja on hyvin häilyvä. Kun jäsenet tekevät vuorotyötä, pitää olla valmiina melkein aina.

Mutta tässä on paljon hyviä hetkiä. Työlle saa merkitystä, palkinnon sekä voimaa itsellekin, kun huomaa, että on pystynyt auttamaan ihmistä. Välillä on tullut haukkujakin. Kerran yksi kaveri suutuspäissään haukkui minut, mutta soitti myöhemmin ja pyysi anteeksi. Meillä on nyt hyvät välit ja olemme paljon yhteydessä.”

”Arvostan itse monenlaisia töitä ja ylipäätään sitä, kun ihminen tekee mitä tahansa työtä. Arvostan kassoja, linja-autonkuljettajia ja hoitajia. Ympäristöä tuhoavat työt tai vaikka aseteollisuus – vaikka ymmärränkin Ukrainan tilanteen – ovat vähän vaikeampia juttuja.

Tätä omaa hommaa ei opi kirjoista eikä ihan nopeasti, vaan vuosien kokemuksen myötä. Pätkätyöhän tämä on, katkolla aina kahden vuoden välein. Välillä mietin, että mitä, jos ei tulekaan uudelleen valituksi, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän uskoo että asiat kyllä järjestyvät.

Mennään siis kausi kerrallaan. Työnantajan kanssa on hyvä yhteys, olemme tottuneet asioimaan toistemme kanssa ja turhasta ei haluta vääntää. Mutta jos aihetta on, silloin otetaan asiat tiukasti.”

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • 40 uutta sähköbussia ja sata kuljettajaa – Työt alkoivat Nobinan uudella varikolla Oulussa

    Julkaistu: |
    Aihe: NOBINAN VARIKKO
  • Kesätyö kuljettaa lähemmäs unelmaa

    Julkaistu: |
    Aihe: KESÄTÖISSÄ
  • Kuljetusyrityksen toimitusjohtajalle sakot kuljettajien toistuvista ajo- ja lepoaikarikkomuksista

    Julkaistu: |
    Aihe: Ajo- ja lepoaika