Kuljetusliittojen johtajilla on uudelle valtakunnansovittelija Anu Sajavaaralle yksi toive ylitse muiden: että hän kuuntelisi myös työntekijäpuolta. Viime vuosina sovittelijoiden toimintaa ei ole aina koettu reiluksi.

– Ei kerro hyvää, jos sovintoesitykset ovat jatkuvasti sellaisia, että työntekijäpuoli hylkää ja työnantajapuoli hyväksyy. Oikeudessakin välillä toinen voittaa ja välillä toinen, mutta jostain syystä valtakunnansovittelijan esitykset ovat viime vuosina olleet aina työnantajapuolelle mieluisia, sanoo Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen.

Nieminen, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko ja Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja Kenneth Bondas korostavat, että sovittelujärjestelmä toimii oikein vain, jos se koetaan riittävän puolueettomaksi.

Epäilykset puolueettomuudesta rapauttavat järjestelmän arvostusta ja siten sen koko toimivuutta. Epätasapainoinen linja voi myös tehdä sovittelusta toiselle osapuolelle turhan houkuttelevan vaihtoehdon.

Työmarkkinoilla kiistojen pitäisi ensisijaisesti ratketa työntekijä- ja työnantajaliittojen keskinäisissä neuvotteluissa. Jos toinen osapuoli osaa odottaa valtakunnansovittelijalta itselleen mieluisaa ratkaisua, sovitteluun voi olla liian helppo turvautua.

– Sovitteluun joutumisen pitäisi olla riskialtista myös työnantajalle. Molemmilla osapuolilla pitäisi olla siellä yhtäläinen riski epäonnistua, Kokko sanoo.

Alojen erot huomioon

Aiempien valtakunnansovittelijoiden toiminnassa on ollut liittojohtajien mielestä myös muita ongelmia. Kenneth Bondas on ihmetellyt sitä, että keskeneräisistä neuvotteluista on levitetty tietoja julkisuuteen.

– Keskeneräisten ratkaisujen julkistaminen ei ole kummankaan osapuolen etu. Yleisön mielissä keskeneräisestä neuvottelutuloksesta tulee helposti totuus, ja kun se ei toteudukaan sellaisenaan, tulee pettymyksiä, Bondas sanoo.

Liittojohtajia hiertää myös takertuminen periaatteeseen, jonka mukaan vientiteollisuus määrää katon muidenkin alojen palkankorotuksille. Periaate on työnantajapuolen ajama, ja viimeisimmät valtakunnansovittelijat ovat pitäneet siitä tiukasti kiinni. Myös uusi sovittelija on kertonut kannattavansa samaa linjaa.

– Se, että valtakunnansovittelija toistaa avoimesti työnantajan viestiä, ei juuri herätä luottamusta. Kun Suomessa kerran nykyään neuvotellaan liittokohtaisesti, sen pitäisi tarkoittaa sitä, että kunkin alan asioita katsotaan erikseen, Heidi Nieminen sanoo.

Ismo Kokko kritisoi ankaraa taskulaskinmallia, johon korotuskattoajattelu on johtanut.

– Ei pitäisi olla niin, että jos vientiteollisuus on saanut palkankorotuksia vaikkapa kaksi prosenttia, sovittelija laskee kaikille muillekin työehtojen parannuksille hinnan ja vähentää ne kahdesta prosentista. Eli esimerkiksi, jos jollakin alalla lyhennetään työaikaa, heille katsotaan mahdolliseksi enää vaikkapa 1,5 prosentin korotukset.

– Tällaisessa laskemisessa ei oteta huomioon alojen eroja. Toisilla aloilla palkka on voinut olla alun perinkin jälkeenjäänyt tai työaika muita pitempi. Aloja pitäisi verrata kokonaisuuksina ja nähdä niiden erityispiirteet, Kokko sanoo.

Arvostus hiipumassa?

Valtakunnansovittelijan toimisto on perinteisesti ollut arvostettu instituutio, jonne on menty vakavin ilmein. Liittopuheenjohtajat pohtivat, onko instituution arvostus hiipumassa.

Viime vuosina neuvottelut sovittelijan toimistossa ovat keskeytyneet esimerkiksi sovittelijan lomamatkaan. On käynyt jopa niin, että toinen osapuoli on kieltäytynyt saapumasta paikalle. Menneinä aikoina tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan.

– Aiemmin siellä istuttiin pitkiäkin aikoja ja etsittiin sitä ratkaisua, käytiin vain syömässä välissä. Ei ollut vaihtoehto jättää neuvottelematta. Siellä oli oltava, kunnes sopu syntyi, Bondas sanoo.

– En tiedä, onko yhteiskunnassa yleisesti jokin muuttunut niin, että arvostus on vähentynyt. Mutta jotain on tapahtunut, Nieminen jatkaa.

Aina vakava paikka

Kokko, Bondas ja Nieminen ovat työurillaan nähneet useita työehtokiistoja ja niiden sovitteluja. AKT oli valtakunnansovittelijan toimistossa viime talvena kahdesti, ja PAU:n ja Merimies-Unioninkin viimeisimmät isot kiistat ovat lähivuosilta.

Puheenjohtajat korostavat, että sovitteluun joutuminen on aina vakava paikka.

– Me pyrimme aina itse neuvottelemaan maaliin asti. Jos osapuolet eivät saa sovittua asioita itse ja ne joudutaan antamaan kolmannelle osapuolelle, siinä on aina jo vähän menetetyn pelin makua. Mutta joskus ei vain onnistu ilman isompaa painetta, Kenneth Bondas sanoo.

Olisiko jonkinlaiselle sovittelulle sitten jo käyttöä ennen kuin asiat ovat ehtineet mennä tiukasti solmuun? Työmarkkinaosapuolilla on Suomessa mahdollisuus vapaaehtoiseen sovitteluun, mutta Ismo Kokon mukaan systeemiä ei ole koettu kovin toimivaksi.

Sen sijaan hän miettii, olisiko nykyisiä työmarkkinoihin liittyviä viranomaisia ja toimielimiä mahdollista yhdistää laajemmaksi työmarkkinavirastoksi. Se pystyisi katsomaan asioita nykyistä laajemmin.

– Toivoisin järjestelmään enemmän ennakoivuutta niin, että tilanteita voitaisiin katsoa jo ennen kuin ne kriisiytyvät. Tavoitehan on, että työmarkkinoilla olisi vähemmän ristiriitoja.