”Kannattaa ottaa rauhallisesti”
Kun viihtyy työssä niin elämänlaatu paranee, sanoo Nobinan Turun työsuojeluvaltuutettu Marko Malmi.
Linja-autonkuljettaja Marko Malmi valittiin syksyllä Nobinan Turun varikolle sen ensimmäiseksi työsuojeluvaltuutetuksi. Hän kertoo, että pääluottamusmies Niko Holm oli se, joka sai ylipuhuttua hänet ehdolle tehtävään. Holm toivoi työparia, jonka kanssa hommat sujuvat. Malmi kokee, että asiat ovat myös edenneet hyvin.
– Keskustelemalla on päästy pitkälle. Liikennepäällikkö Niko Kortelaisen ja lähiesimiehen, ryhmäpäällikkö Jussi Siitosen kanssa tulen hyvin toimeen.
Asioiden sujumiseen on vaikuttanut se, että ihmisiä saa kiinni ja myös esimiehillä on halu saada asiat toimimaan niin että työssä viihdytään ja pystytään tekemään sitä työtä, mihin on palkattu.
Pihan valaistus ykkösasiana
Työsuojeluvaltuutetun näkökulmasta parannettavaa löytyy aina. Turun varikon ongelmana on ollut pihan liukkaus ja valaistus. Aamuisin ei pihalla näe juuri mitään. Työsuojelukysymyksinä on ehditty syksyn mittaan käydä läpi myös taukojen riittävyyttä.
BYD eli Build Your Dreams sähköbussien sisälämpötiloissa oli myös ongelmia. Sähköbusseissa sisälämpö hoidetaan polttoainekäyttöisellä Webastolla. Vaikka laitteet sinänsä toimivat, ne puhalsivat vain viileää ilmaa. Ohjelmistot päivitettiin, minkä jälkeen sekä matkustamot että kuljettajien tilat on saatu lämpimiksi.
– Autojen lämpötilat on pääsääntöisesti saatu fiksattua. Nyt ainakin tuntuu, että ne olisivat ihan kunnossa.
Mielipiteitä kysytään
ja niitä kuunnellaan
Työsuojelupalaverit käydään Nobinassa koko yhtiön yhteisinä kaikkien työsuojeluvaltuutettujen kesken. Asioita jaetaan. Malmi kokee, että ihmiset kuuntelevat, ottavat asioita ylös ja lähtevät viemään niitä eteenpäin. Täytyy vain itse muistaa tuoda esiin ne ongelmakohdat.
– Itse olen nyt kokenut työsuojeluvaltuutettuna, että aika paljon joutuu tekemään ja vastaamaan asioihin. Täällä kysytään mielipidettä ja otetaan ne huomioon. Hommat hoidetaan niin kuin pitää. Toki täytyy tottua siihen, että asiat joskus kestävätkin, iso laiva ei käänny nopeasti, asiat pitää hyväksyttää niin monella.
Työterveyspalvelut toimivat Malmin mukaan jopa oikein hyvin.
– Turussa ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä. Työvaatteet ovat niin kuin pitää, palkat tulevat niin kuin pitää. Toki kyseessä on voittoa tavoitteleva yritys, ajo-aikojen suhteen joudutaan vääntämään kättä.
Esimerkiksi ajosarjoihin tehtiin kuitenkin muutoksia, jotka tulevat vuoden vaihteessa voimaan.
– Asiat ovat kompromissien tekemistä. Tämä on ollut uutta, on oppinut uutta. Joudut kuuntelemaan ja ymmärtämään ihmisten ongelmia. Asioita täytyy katsoa vähän avarakatseisemmin.
Yksi iso myönteinen asia on se, että sähköbussien ajaminen keventää työtä todella paljon.
– Työpäivän jälkeen on huomattavasti virkeämpi kuin dieselbussin jälkeen. Se on uskomatonta eikä sitä pysty käsittämään ennen kuin on kokenut itse, miten moottorin hurina vaikuttaa. Se oli alkuun yllätys, miten paljon kevyempää on työskennellä.
Artikkeli on julkaistu lehdessä 1/2022.