Autolla ajetaan varo-varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti.

Vanhan lastenlaulun sanat sopivat hyvin tunnelmaan, kun kuljettaja Juho Mäkinen huristaa pitkin Kurun hiljaisia kyläteitä. Kyydissä on todellakin kallein mahdollinen lasti: 13 alakouluikäistä lasta. Niinpä Mäkinen ajaa varo-varovasti, tarkalleen nopeusrajoituksen mukaan ja aina oikeassa laidassa.

– Tässä työssä ei oteta minkäänlaisia riskejä, Mäkinen sanoo.

Mutta hypätäänpä Mäkisen kyytiin päivän alusta asti.

6.35 Haukiluoma

Tampereen Haukiluomassa on pimeää ja hiljaista, kun Mäkinen käynnistää autonsa. Hänellä on edessä pitkä työmatka Ylöjärven Kuruun, mutta aamuihmistä se ei haittaa. Mäkisestä on mukava herätä aikaisin ja suunnata auton nokka poispäin Tampereelta, kohti Pirkanmaan hiljaisimpia seutuja.

Hän työskenteli aiemmin Länsilinjoilla linja-autonkuljettajana, mutta sen paremmin yrityksen työnantajapolitiikka kuin Tampereen ruuhkat eivät miellyttäneet. Kun Ylitalo Yhtiöillä vapautui koulukyytikuljettajan paikka Kurussa, Mäkinen tiesi sen olevan häntä varten.

– Pääsin eroon liikennevaloista, pääsin eroon ratikoista ja pääsin eroon ruuhkista. Tämä on viimeisen päälle kivaa hommaa, Mäkinen sanoo.

Koulukyytien lisäksi hän ajaa ruokakuljetuksia ja silloin tällöin tilausajoja.

Ensin on kuitenkin suoriuduttava työmatkasta. Kurun suunnasta vastaan tulee lähes katkeamaton virta työmatkalaisia, mutta menijöitä on vain muutamia. Kurun suunnasta tulijoille vastaantulija on ilmeisesti suuri yllätys, sillä vähän väliä joku unohtaa laittaa pitkät valot pois.

– Eipä se minua haittaa, olen niin tottunut, Mäkinen tuumaa.

Enemmän häntä harmittaa Kuruun vievän tien suolaus. Vielä muutama päivä sitten tiellä oli ohut, valaiseva lumikerros, jolla oli hyvä ajella. Nyt tie on yhtä musta kuin koko maisema.

Mäkinen tiputtaa hiukan nopeutta.

– Tästä alkaa hirvivaara-alue. Isäni ajoi täällä hirvikolarin, tässä näin mäen päällä. Onneksi siinä ei käynyt pahasti.

7.10 Länsi-Teisko

Varsinainen työpäivä alkaa Mäkisen vanhempien maatilalta, jossa työauto seisoo yöt. Mäkinen hyppää kyytiin ja puhaltaa alkometriin. Se kuuluu koulukyytejä ajettaessa ehdottomiin vaatimuksiin.

Heti ensimmäinen tie antaa esimakua siitä, minkälaisia ajo-olosuhteita maalla voi tulla vastaan. Vaikka tie on vasta kunnostettu, se on täyttä nimismiehenkiharaa. Onneksi Mäkisellä ei ole mikään kiire. Aamun reitti on suunniteltu niin, ettei aikataulusta tarvitse ottaa stressiä.

Ensimmäisen oppilaan pihatien risteyksessä hän on muutamaa minuuttia etuajassa. Ilmari kömpii autoon äitinsä saattamana, tervehtii ja vajoaa hiljaisena penkkiinsä. Aamu on aikainen myös lapsille.

– Osa lapsista on ajoissa, osa ei. Sen kyllä yleensä tietää, ketkä ovat myöhässä ja ketkä eivät, Mäkinen naurahtaa.
Jos kyytiläistä ei kuulu, Mäkinen odottaa hetken ja soittaa sitten tämän vanhemmille. Ketään ei jätetä kyydistä, vaikka aamu olisikin venähtänyt.

Mäkinen jatkaa matkaa ja poimii risteyksistä lisää hiljaisia matkustajia. Tässä vaiheessa päivää juttutuokiot kuljettajan ja matkustajien välillä ovat ytimekkäitä:
”Huomenta!”
”Huomenta.”
”Onko turvavyöt kiinni?”
”Joo.”
”Sitten mennään!”

Mäkinen kertoo, että juttu luistaa enemmän iltapäivällä, kun lapset palaavat koulusta. Silloin hän saattaa esimerkiksi ottaa esiin Juho 5 vee -hahmon, joka ajaa lippis vinossa ja suulla päristellen. Se on lapsista parasta.

7.40 Parkkuu

Hiljaisilla kyläteillä tulee vastaan jo toinen auto! Se on harvinaista.

– Keskivilkas liikenne tänään, Mäkinen sanoo.

Sen sijaan bussipysäkkejä ei ole tullut vastaan, vaan kaikki matkustajat on poimittu erilaisista pihateiden ja muiden teiden risteyksistä. Jokunen on haettu kotipihastakin.

– Täällä on yksi virallinen bussipysäkki. Ketään ei tosin tule siltä ikinä kyytiin, Mäkinen kertoo.

Kun kaikki aamun 13 oppilasta on poimittu mukaan, auto suuntaa kohti Kurun keskustan koulua. Mäkinen ajaa varovasti pysähtymispaikalle, toivottaa lapsille hyvää koulupäivää ja päästää heidät ulos. Pois pihasta lähdetään niin ikään etuperin – koulukyytikuljettajilla on periaate, että koulun pihassa ei peruuteta metriäkään.

Tässä välissä Mäkisellä on pieni tauko, jonka aikana hän käy lisäämässä autoon urealiuosta ja hörppää kahvit. Sitten on aika lähteä takaisin etelän suuntaan ja hakea vielä kaksi myöhemmin kouluun menevää oppilasta.

8.50 Parkkuu

– Meinasi tulla vähän säpinää, kun en muistanut, että sinä tuletkin tänään hakemaan ja pitää olla vähän aikaisemmin. Kauhealla täpinällä lähdin.

Jalmari hyppää kyytiin nimenomaan täpinällä. Hän kulkee yleensä toisen kuljettajan kyydillä, mutta tiistaisin Mäkinen hakee hänet.

Minkäslainen kuljettaja Juho on?

– Se on hauska, Jalmari sanoo saman tien.

Sitten hän lisää:
– Mutta välillä tiukka.

Lausunto on yllättävä, sillä Mäkisestä ei äkkiseltään saa lainkaan tiukkaa kuvaa. Päinvastoin hän vaikuttaa erittäin leppoisalta.

– Juho on tarkka siitä, että aamuisin ei saa huutaa. Me nyt jutellaankin kavereiden kanssa hiljaa, mutta välillä on joitain pienempiä, jotka kiljuvat, Jalmari selittää.

– Aamuisin, kun kaikki ovat väsyneitä, on kivempi, ettei huudeta, Mäkinen perustelee.

Hän kertoo, että hänellä ei ole koskaan ollut lasten kanssa ongelmia. Päinvastoin lapset ovat hänestä loistavia asiakkaita. Hän tosin arvelee, että kuljettajan oma asenne vaikuttaa näissä hommissa paljon. Mukava ja ystävällinen lähestymistapa saa samanlaisen vastauksen.

9.30 Kuru

Kun aamun koululaiset on kuljetettu ja toimistollakin pistäydytty, Mäkinen käy hakemassa kyytiinsä vähän erilaisia matkustajia: ruokaa sisältäviä lämpölaatikoita. Ruokakuljetukset Kurun päiväkodin ja koulun välillä eivät ole Mäkisestä se mielekkäimmän tuntuinen työtehtävä, sillä rakennukset sijaitsevat kirjaimellisesti vierekkäin.

Mutta mikäs siinä. Mäkinen tekee työtä käskettyä ja ajaa sapuskat ovelta ovelle.

Ruokakuljetusten jälkeen päivään kuuluu varsinainen tauko. Iltapäivällä Mäkinen hakee kaksi tai kolme erää oppilaita koulusta kotiin, ja työpäivä päättyy virallisesti puoli neljältä. Kun hän palaa kotiin, on taas pimeää. Muut työmatkalaiset tulevat vastaan Tampereen suunnasta.

– Näissä töissä sielu lepää. Kun ajelen hiljaisia pikkuteitä, en kaipaa yhtään Tampereelle linja-auton rattiin, Mäkinen sanoo.