”Terve! Kiitos! Terve!”, kuljettaja Niko Huovinen moikkaa jokaisen linja-autoon nousevan asiakkaan. Hetkeä aiemmin hän on seurannut Nobinan varikon taukotilassa Oulun Ruskossa näyttötaulun opasteita, jossa työnvuoroaan aloittavien kuljettajien nimet liikkuvat listassa ylöspäin sitä mukaa, kun työvuoron aloitus lähenee. Tänään Huovinen ajoi siirtoautolla Oulun yliopistolle ja hyppäsi linjan numero 1 rattiin.

Huovinen on kohtalaisen tuore kuljettaja. Hän aloitti koulutuskuntayhtymä OSAOn järjestämässä oppisopimuskoulutuksessa maaliskuussa ja aloitti työt kesäkuussa, kun Nobina aloitti liikennöinnin Oulussa. Huovisen tavoin jopa puolet Nobinan ­sadasta kuljettajasta on uusia.

– Työskentelin aiemmin erityisavustajana kehitysvammaisten parissa. Työ oli aika raskasta ja mietin jo pidempään, että haluan tehdä jotain muuta. Isä bongasi lehdestä, että uusia kuljettajia haetaan oppisopimuskoulutuksella. ­Kokemus on osoittanut, että tähänkin ammattiin kuuluu lopulta aivan valtavasti pieniä asioita ja ammattiosaamista, hyväntuulinen Huovinen hymyilee.

Huovinen ei myönnä olleensa aiemmin mikään autointoilija.

– Tietysti joskus kun kortin sai, tuli istuttua talleilla ja halleilla. Nobinalla ajetaan uusilla sähköbusseilla, ja periaatteena on, että kuljettajat ovat kuljettajia ja autojen huoltajat ovat erikseen. Minusta se on hyvä jako. Saan keskittyä ajamiseen ja asiakaspalveluun. En keksi mitään huonoa tästä työstä. Kyllä tämä on ollut ihan unelma-ammatti, 28-vuotias Huovinen sanoo.

Aikataulustressiä on oppinut sietämään

Linja numero 1 on yksi neljästä Nobinan liikennöimästä linjasta Oulussa. Iltapäivällä ennen kello kolmea on vielä rauhallista.

– Ykkösen aikataulu on kaikkein tiukin. Päätepysäkilläkään ei käytännössä ehdi kuin käydä kääntymässä. Kun kello lähenee neljää, alkaa matkustajia olla enemmän. Eniten matkan etenemiseen vaikuttaa kuitenkin muu liikenne, usein joutuu odottelemaan pitkään punaisissa valoissa.

Aluksi tuore kuljettaja seurasi tarkkaan tavoiteaikataulua ja poti pientä stressiä, jos oli jäljessä.

– Nykyään olen oppinut sietämään stressiä enkä tuijota laitteita. Ne vievät myös huomiota muusta liikenteestä. Teen parhaani aikataulussa pysymisen suhteen, mutta aina se ei vain onnistu. Kun pääsee pois keskusta-alueelta, on taas väljempää.

Huovinen kuvaa itseään rauhalliseksi kuskiksi.

– Ennakointi on isolla autolla välttämätöntä. Pitää koko ajan olla askeleen edellä muita tielläliikkujia. Ja onhan ennakoiva ajotapa myös ekologinen. Seuraan auton Vihreä matka -laitetta, joka laskee prosentit taloudelliselle ajotavalle. Nyt se näyttää näköjään yhdeksääkymmentäneljää. Se on tosi hyvä prosentti.

Taloudellinen ja ennakoiva ajotapa välittyy myös matkustajille.

– Kyllähän se tuntuu matkustusmukavuudessa.

Teknologia on hyvä apu

Koska Nobinan kaikki reitit kulkevat yliopiston kautta, asiakaskunta on enimmäkseen nuorehkoa.

– Kieliä joutuu kyllä puhumaan! Monet asiakkaat ovat kansainvälisiä, eikä aina löydy yhteistä kieltäkään, jos he eivät osaa englantia. Sitten mennään viittomakielellä. Onneksi sekin, ettei yhteistä kieltä ole, on minulle tuttua edellisestä työstäni. Kyllä ne asiat aina saadaan selvitettyä.

Ehkä jotain muutakin on tarttunut erityisohjaajan työstä kuljettajan työhön?

– Ainakin ymmärrän ihmisten erilaisuutta ja osaan olla kärsivällinen.

Oulun seudun liikenteen OSL-appi on osoittautunut hyväksi avuksi puolin ja toisin.

– Voin katsoa siitä asiakkaalle vaihtobussin tai näyttää, missä toiset autot liikkuvat. Toisaalta turvauduin itsekin appiin, kun ajoin ensimmäistä kertaa harvinaisempaa yölinjaa, jonka reitti on eri kuin päivälinjan. Tässä tätä työtä oppii, ja teknologia on hyvä apu, kekseliäs kuljettaja nauraa.

Huovisen työpäivä kestää tänään puolille öin.

– Ajan omasta halustani iltaa ja yötä. Meillä kuunnellaan toiveita tosi hyvin. En ole mikään ­aamuihminen, kuljettaja myöntää.

Edellisenä iltana Huovinen on ollut kavereiden kanssa pelaamassa biljardia.

– Valmistaudun ilta- ja yövuoroihin venyttämällä nukkumaanmenoaikaa ja yrittämällä saada hyvät yöunet.

Yöllä moni jää etupenkkiin porisemaan

Yöbussissa sattuu ja tapahtuu yleensä enemmän kuin päivällä – etupäässä kuitenkin mukavia asioita.

– Yöllä moni jää etupenkkiin porisemaan. Se on mukavaa ja tekee minunkin päivästäni paremman. Toivottavasti tunne on molemminpuolinen. Sitten on sitä toistakin äärilaitaa. Juuri viime viikolla syntyi linja-autossa tappelu. Pystyin pysymään tilanteessa yllättävän rauhallisena. Soitin poliisit paikalle ja tilanne saatiin rauhoittumaan. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia tilanteita.

Yöllä on oltava erityisen tarkkana myös jalankulkijoiden ja kevyen liikenteen suhteen.

– Oululainen pyöräilykulttuuri on vähän sellainen, että ollaan kuolemattomia. Moni pyöräilijä ei edes katso sivuilleen silloinkaan, kun heillä on väistämisvelvollisuus.

Huovinen tietää liiankin omakohtaisesti, miten ison ajoneuvon kanssa kolaroidessa voi käydä.

– Jäin itse lapsena traktorin alle. Se on yksi syy, miksi hakeuduin koulumaailmasta fyysisesti kevyempiin hommiin. On ollut ongelmaa käden ja lonkan kanssa. Tässä työssä ne eivät ole rasittuneet. Istumatyön vastapainoksi yritän vapaa-ajalla kuntoilla.

Huovisen ensimmäinen tauko on tänään kuuden maissa. Silloin hän ajelee siirtoautolla varikon taukotilaan syömään aiemmin päivällä ostamansa spagetti bolognesen. Taukotilan näytöltä hän seuraa jälleen, milloin on aika lähteä siirtoautolla seuraavaan rupeamaan. Illalla Huovinen hyppää ensin kolmosen ja sitten vielä kakkosen rattiin.

– Niiden linjojen aikataulut ovat väljemmät. Päätepysäkillä saattaa ehtiä käydä vähän jaloittelemassakin.