Kun yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Aki Penttilä erehtyi ostamaan työreissullaan ruotsalaisesta päivittäistavarakaupasta huulirasvaa rohtuneisiin huuliin, hän päätyi lopulta kulkemaan viikon verran huulikiillossa keimaillen. Vasta saman auton kyytiin hypänneen harjoittelijan huolestuneet reaktiot ja lounastauolla paperiin jäänyt kimalle paljastivat asianlaidan.

Tätäkään muistoa ei olisi syntynyt, jos tänä syksynä 54 vuotta täyttänyt Penttilä olisi päättänyt jäädä Postin leipiin eikä lähteä rekan rattiin.

Kaikki alkoi 15-vuotiaana lehdenkantohommista vuonna 1984. Työmaa vaihtui postikeskukseen, jossa Penttilä ehti työskennellä pitkän tovin, kunnes uralla tapahtui hallittu täyskäännös.

– Postissa alkoi tuntua siltä, että ihmiset ovat pelkkiä pelinappuloita, eikä ammattitaitoa juuri arvosteta, Penttilä muistelee.

Kun 40 ikävuotta täyttyi, Penttilä alkoi miettiä, pitäisikö omalla työuralla tehdä vielä jotain muutakin. Hän teki lopulta päätöksen sanoa itsensä irti ja lähteä aikuiskoulutuksen kautta ammattikuljettajaksi.

– Minulla oli tuttuja, jotka olivat ajaneet ulkomaan liikennettä, ja olin kuullut, että homma on mukavaa, jos Pohjoismaiden liikenteeseen pääsee hyvälle työnantajalle.

Penttilä päätyi lopulta harjoitteluun ja sitä kautta töihin Transport Savikolle Kempeleelle.

– Olen tosi tyytyväinen työskentelyyn perheyhtiössä. Täällä omistajat ovat päivittäin kuskien kanssa tekemisissä, Penttilä toteaa.

– Onhan tämäkin välillä rankkaa. Heräämisen jälkeen päivälle tulee helposti mittaa 10–12 tuntia, jonka jälkeen voi vasta heittää vapaalle. Olihan Postissa aikanaan pitkät lomat, mutta kyllä mä tätä nykyä vuositasolla pidän enemmän vapaata, ja jaksaminen on paljon parempaa, Penttilä pohtii.

Hän nauraa, että grillille tulee pysähdyttyä aika usein, joten ajolihasta on kertynyt kahdeksan vuoden aikana 15 kiloa.

Tien päällä

Penttilä on näiden vuosien aikana nähnyt Pohjoismaat melko läpikotaisin. Hän ajaa pääsääntöisesti Ruotsiin ja Norjaan, mutta myös Tanskaan.

– Olihan se varsinkin ensi alkuun hienoa, kun ajoi läpi uusia paikkoja. Norja on aivan jumalattoman hieno maa kesäaikaan. Talvella se sitten onkin kyllä aika syvältä, Penttilä nauraa.

Hän nostaakin hattua niille, jotka rullaavat vuonomaassa vakituisesti. Esimerkiksi kalatehtaat saattavat olla meren äärellä sellaisen tien päässä, jossa mahtuu ajamaan vain yksi rekka kerrallaan. Muutamassa tunnissa olosuhteet voivat muuttua valtavasti. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että yllättäen taivaalta saattaa tulla vaikkapa 30 senttiä lunta.

Tien päällä ollaan helposti viikosta kahteen. Vaikka koko aikaa ei rattia pyöritetäkään, on kuljettaja tuolloin toimistossaan kiinni 24 tuntia vuorokaudessa. Se voi olla kuluttavaa perhe-elämälle.

– Onhan se haasteellista hommaa, jos on vaikka pieniä lapsia. Oma perhe-elämä oli nelivitosena jo siinä mallissa, ettei se tuottanut mitään ongelmia. Myös nykytekniikka tekee kaiken helpommaksi. Eihän täällä rekan hytissäkään koskaan olla yksinään. Perhesuhteita voi hoitaa vaikka videopuheluilla. Tietysti fyysinen koti- ja mökkiasioiden hoito on jäänyt nyt vapaille ja lomille. Tämä homma vaatii vähän erilaisen ajattelutavan, mutta ei tämä pahaa hommaa ole. Kun on syntynyt söpöksi, muttei rikkaaksi, niin pakko on vain töissä käydä.

Kuskien palvelut ovat muissa Pohjoismaissa melko hyvät. Ruotsissa huoltoasemilta löytyy suihkuja, ja Norja on alkanut rakentaa isoja rekkaparkkeja, joissa on ilmaiset vessat ja suihkut. Myös Ruotsissa on vessaparkkeja. Suomessa tarvitsee sen sijaan mennä aina huoltamolle.

– Joka maasta löytyy myös paikkoja, joissa pystyy käymään isommallakin autolla kaupassa, Penttilä sanoo.

Rekan nuppi on ammattikuljettajan toimisto, keittiö ja makuuhuone. Sieltä löytyy mikrot, kahvinkeittimet ja jääkaapit. Mikäli tauko jostain syystä venähtää yli 24 tunnin mittaiseksi, vaihtuu majoitusmuoto hotelliksi. Nämä ovat kuitenkin poikkeustapauksia.

Ne pienet erot

Liikennelait ovat kaikkialla suunnilleen samat, mutta yllätyksiä saattaa silti kokemattomalle tulla. Esimerkiksi Ruotsissa käytetään liikenneympyrässä vilkkua sekä mennessä että lähtiessä. Rampilta tulevaa autoa tarvitsee väistää.

– Se vähän yllätti ensi alkuun. Sieltä lyödään vain vilkku päälle ja tullaan ihan surutta eteen.

Norjassa puolestaan ollaan hyvin tarkkoja sääntöjen ja sakkojen osalta. Ajoajan ylitys kolmella minuutilla toi Penttilälle taannoin tuhannen kruunun sakot.

–Kyllähän tähän ammattiin liittyy yllättävän paljon asioita, joita eivät kaikki kuskitkaan ymmärrä. Nettiä saa kyllä tutkia, että tietää kaikki rajoitukset. Tietyille alueille ei ole edes asiaa rekoilla, ja jos vähän outoon paikkaan lähtee, niin pitää kyllä tutkia etukäteen tunnelikarttaa, että osaa mennä oikeita teitä pitkin. 440 senttiä korkealla yhdistelmällä ei mennä 390 senttiä korkeasta tunnelista.

Ensi alkuun Penttilä sai vanhemman kuljettajan vinkkejä, mutta hän teki paljon myös omaehtoista opiskelua. Jo harjoitteluaikaan hän loi itselleen tukiverkostoa, josta oli alussa runsaasti apua.

– Jos joku auttaa vähän alkuun, niin puolessa tunnissa oppi kyllä aika hyvin, mistä kannattaa hakea tietoa.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään lainsäädännöstä. Myös liikennekulttuuri on erilainen:

– Suomessa suhtautuminen isoihin autoihin on aika perseestä. 76-tonnisella lastilla joutuu välillä hyppäämään jarrun päälle, kun henkilöauton on pakko päästä kääntymään jostain rekan eteen. Ammattikuski kuitenkin antaa aina tietä. Kyllä me höllätään, jos olemme tien tukkeena. Suomessa tulee ehkä eniten kiroiltua ratin takana, Penttilä sanoo.

Koska Norjassa sää on välillä raaka, osaavat ihmiset huomioida isojen autojen kuskeja paremmin kuin Suomessa. Olosuhteiden hankaluudelle on enemmän ymmärrystä.

Toisaalta Suomessa osataan kyllä ajaa myös kurjassa talvikelissä. Esimerkiksi Tukholmasta etelään mentäessä liikenne saattaa hidastua merkittävästi säässä, joka suomalaisittain näyttäytyy normaalilta talviajokeliltä.

Mies nauttii myös luottamusta

Tänä vuonna Penttilä on päässyt tosissaan tutustumaan myös AKT:n työehtosopimukseen. Vaikka hän reissaa jatkuvasti rajojen tuolla puolen, aloitti mies vuoden 2023 alussa työpaikkansa pääluottamusmiehenä. Penttilä ei työnsä puolesta voi useinkaan olla fyysisesti paikalla, mutta on muilla tavoin läsnä.

– Lähes 80-prosenttisesti hoidan hommat tien päältä ja toimistoasiat, kun olen Kempeleessä.

Penttilän mukaan luottamusmiehen työtä helpottaa se, että perheyrityksessä organisaatio on matala ja johto pystyy päättämään isojakin asioita.

– Siltä kantilta tämä on aika helppoa. Yrityksessä ymmärretään aika hyvin, että kaikki toimii paremmin, kun työntekijät ovat tyytyväisiä, Penttilä sanoo.

Reissussa sattuu ja tapahtuu

Euroopan ja Pohjoismaiden teillä liikkuu hyvin sekalainen joukko ammattikuljettajia. Esimerkiksi itäeurooppalaisten ajotaito ei Penttilän mukaan aina ihan riitä pohjoisiin oloihin. Kalustokaan ei aina ole olosuhteisiin sopivaa.

– He aiheuttavat aika paljon teiden tukoksia, Penttilä pahoittelee.

Kuljettajien riesana ovat myös polttoainevarkaat, jotka toimivat tietyillä alueilla Ruotsissa jopa ammattimaisesti. Siksi maassa on myös paljon turvaparkkeja, joissa auton saa aitojen sisään. Rosvoja houkuttelee entistä hanakammin rekkojen tankeille nousseet polttoaineiden hinnat.

Samat hinnat kuumottavat myös työnantajia. Tilaajat vaativat myös yhä useammin, että heidän lastinsa on kuljetettava uusiutuvalla dieselillä. Kaiken maksaa tietysti lopulta kuluttaja. Kulutukseen pystyy kuljettajakin jonkin verran vaikuttamaan, ja vaikka kyse saattaa olla pienistä asioista, muistuttaa Penttilä, että valtavilla kilometrimäärillä pienistäkin puroista kertyy iso säästö.

Kaiken kaikkiaan Penttilä on tyytyväinen vielä aikuisiällä tekemäänsä suunnanmuutokseen urallaan.

– Joka ammatissa on tietysti niitä päiviä, kun tuntuu, että kaikki menee päin helvettiä, mutta en ole kyllä katunut, että lähdin tähän. Ajaminen on ihan leppoisaa. Siinä se menee äänikirjoja kuunnellen ja maisemia ihastellen, Penttilä summaa.