Kello 9.00 Jussi Rissanen avaa Epic-autokoulun toimiston oven Tikkurilassa. Ensimmäinen ajotunti on alkamassa yhdeksän jälkeen, mutta puhelin pirisee ja Rissanen päättää vastata, vaikka ajo-opettajan tavoittaakin yleensä parhaiten viestillä.

– Emme oikein pysty keskellä päivää vastaamaan puheluihin, hän muistuttaa.

Aamupäivän agendana on ajaa opetettavan kanssa yksi kertaava ajotunti, minkä jälkeen nuorukainen on menossa ajokokeeseen. Kun opetettava saapuu paikalle ja starttaa auton, on ilmassa jännityksen tuntua.

Autokoulunopettajan työ on paljon muutakin kuin teknisen suorituksen opettamista. Kytkin tai vaihteiden käyttö voi olla aluksi hankalaa, mutta siihen oppii harjoittelemalla. Esimerkiksi ympäristön ja muun liikenteen huomioiminen ja ennakointi ovat asioita, joita ei kenelläkään ole varaa oppia kantapään kautta.

– Tässä koulun kohdalla on syytä olla erityisen tarkkana. Kun liikenteessä liikkuu lapsia, pitää ennakoida vielä pidemmälle, Rissanen neuvoo.

Itse asiassa vuonna 2020 tieliikennelain uudistuksessa ja tieliikenteen periaatteissa niin sanotun luottamusperiaatteen lisäksi kiteytyy tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus. Sen mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kyettävä hallitsemaan kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.

– Vaikka sitten taivaalta tulisi avaruusromua, Rissanen kärjistää.

– Kuljettajana pitää tietysti osata ennakoida, mutta näin ajo-opettajana pitää nähdä tilanteet vielä pidemmälle, Rissanen sanoo.

Kuten kaikessa opettamisessa, myös ajo-opetuksessa on kyse vuorovaikutussuhteesta. Rähjäämällä asiat tuskin menevät oppilaan päähän, vaikka välillä vastaan tulee isojakin virheitä, Rissanen selittääkin rauhallisella äänellä – neuvomalla, ei kritisoimalla.

– Paljon riippuu oppilaasta ja tämän asenteesta. Tarvitsee olla tilannetajua, ja muutaman ajotunnin jälkeen oppii jo vähän tuntemaan, millainen oppilas on. Tietysti välillä tarvitaan pientä herättelyäkin, mutta ei parane tappaa oppilaan motivaatiota. Siinä mielessä pitää olla sensitiivinen, Rissanen toteaa.

Lopulta aamun oppilas peruuttaa auton Ajovarman parkkipaikalle, ja inssi astuu pelkääjän paikalle. Ajokokeen vastaanottaja yleensä kysyy, haluaako ajokokelas keskustella vai olla hiljaa. Kaikille rupattelu ajon aikana ei sovi.

– Opettaja saisi olla autossa mukana, jos oppilas niin haluaisi, mutta en kyllä suosittele sitä, sillä silloin saattaa tulla hakeneeksi tukea omiin valintoihinsa takapenkiltä ihan tiedostamattaankin, eikä keskity omaan ajamiseen, Rissanen pohtii.

Kello 10.20 jälkeen Rissanen siirtyy oppilaan ajokokeen ajaksi läheiseen lounaskahvilaan, jossa ruoka katoaa lautaselta työn ohessa.

Ala on muuttunut valtavasti, mutta Rissanen ei verrattain uutena ajo-opettajana ole päässyt varsinaisesti kokemaan ajo-opetuslain suurten muutosten vaikutuksia omassa työssään. Aiemmin ajotunteja saattoi olla kymmeniä ja pakollisia teoriatuntejakin 19. Nyt minimimäärä on kymmenen ajotuntia, joista puolet saa tehdä simulaattorilla. Lisäksi päälle tulee riskientunnistuskoulutus, johon sisältyy neljä tuntia ajo-opetusta ja saman verran teoriatunteja.

Nykyään pakollisia teoriatuntejakin on yhteensä vain kahdeksan, riskientunnistuskoulutuksen tunnit mukaan lukien, ja lisäksi verkossa omaehtoista opiskeltavaa.

Samaan aikaan opetusluvalla opetettavien kuljettajien määrä kasvaa. Riskientunnistuskoulutus autokoulussa on ”kotonakin” opetettaville kuljettajille kuitenkin pakollinen.

– Se on ainoa kosketuspinta siihen, millaista opetusta poika tai tyttö on saanut, ja onko opetus ollut turvalliseen ja vastuulliseen ajamiseen tähtäävää, Rissanen pohtii.

Rissanen itse tuli liikennealalle vasta vuonna 2010 ja ajo-opettajaksi kymmenen vuotta myöhemmin, kun lonkkaleikkaukset muuttivat työkykyyn liittyviä suunnitelmia. Kymmenisen vuotta kuopiolainen työskenteli pääasiassa palveluliikenteessä kotiseudullaan.

Aamun oppilas suorittaa ajokokeen onnistuneesti, ja kello 12 alkaa kahden ja puolen tunnin ajo seuraavan oppilaan kanssa. Oppilaalla on seuraavana päivän ajokoe, joten hän haluaa saada hyvän tuntuman. Kaksi oppilasta päivässä on vähän. Yleensä määrä vaihtelee kolmen ja kahdeksan välillä.

Oppilaissa on myös eroja. Jotkut saattavat tulla ratin taakse liiallisellakin itsevarmuudella.

– Itselle kaiken a ja o on liikenneturvallisuus. Ajo-opetus on myös asennekasvatusta, kuten mikä tahansa opettaminen, Rissanen muistuttaa.

– Kulttuuriset erot ovat myös suuria. Esimerkiksi Tikkurilassa on paljon eri kansallisuuksia, ja monet ovat aiemmassa kotimaassaan tottuneet aivan toisenlaiseen liikennekulttuuriin, Rissanen jatkaa.

Esimerkin vaikutustakaan ei sovi väheksyä. Vanhempien liikenneasenne siirtyy helposti lapsille. Oma lukunsa ovat myös ikäihmiset, joista lääkäri pyytää ajoterveysarviota.

– Siinä palveluliikennetaustasta on etua. Kiinnostuksen kohteeni on myös ikäautoilu, ja teen nykyään myös terveys- ja ikäperusteisia ajokykyarvioita.

Kello 15 Rissasella alkaa toimistovuoro Järvenpäässä. Toimistotunnit menevät käytännössä viestiruuhkan purkamiseen.

Työpäivien jälkeen Rissasen takki on usein tyhjä. Näin varsinkin silloin, jos päivään on osunut oppilaita, jotka ovat opettelussaan alkuvaiheessa.

– Uran alussa oli kaikkein haastavinta ymmärtää, että pitää liikkua tosi yksinkertaisella tasolla. Kokeneempien kohdalla taas piilee se riski, että kuvittelee oppilaan olevan liian valmis. Koko ajan pitäisi olla valppaana.

Sanotaan, että monelle ihmiselle autoilu on vaarallisin asia, mitä he eläessään tekevät. Ajo-opettaja on päivittäin kokemattomien kuljettajien kyydissä, ja vaikka opettajalla onkin hyvä valmiudet ottaa auto haltuun, mitä tahansa voi tapahtua.

– Ei kyydissä koskaan pelota, mutta välillä hirvittää, kuinka paljon joutuu tekemään töitä. Oman osaamisen vieminen eteenpäin on kuitenkin koko homman ydin.

– Ehkä eniten saan tyydytystä liikenneturvallisuuden lisäämisestä. Ja se on asia, mitä haluaisin jollain tavalla tehdä ehkä varsinaisen työurani jälkeenkin.