Kello 6.00 Pirjo Stolt heräilee kotonaan Tampereen Kaukajärvellä. 55-vuotiaan linja-autonkuljettajan työvuoro alkaa vasta vajaan parin tunnin päästä, joten mikään varsinainen kiire ei töihin vielä olisi, sillä Stoltin työmatka Viinikkaan on vain seitsemän kilometrin mittainen.

– Olen aamuvirkku ja herään aina aikaisin. Sanon tulevani iltavuoroon, jos vuoroni alkaa näinkin myöhään kuin varttia vaille kahdeksan. Teen paljon kello 3.30–5.00 alkavia vuoroja, mikä sopii hyvin minulle, Stolt kertoo.

Se on itse asiassa Stoltin oma toive. Aiemmin hän ajoi sekalaisesti sekä aamulla että illalla, mutta vuosi sitten Pohjolan Liikenteen paikallisliikenteen työntekijöille tuli mahdolliseksi esittää toiveita työvuoroihinsa. Tämän seurauksena osa kuljettajista siirtyi tekemään pelkkää iltaa ja toiset vallan aamua.

– Kun työajat eivät heittele, rytmi pysyy paremmin kohdillaan kuin sillon, jos yhtenä päivänä pitäisi valvoa yli puolenyön ja toisena herätä kukonlaulun aikaan. En osaa oikein nukkua aamulla pitkään, ja valvominen myöhään on vaikeaa.

Stolt myös kokee, että sosiaalista elämää on enemmän, kun on iltaisin vapaalla.

–Silloin näkee lapsia ja muitakin ihmisiä, ei pelkästään työkavereita, hän sanoo.

Kello 7.44 Stoltin työpäivä alkaa. Hän siirtyy aluksi henkilöautolla kuljettajan vaihtoon Nekalan seurakuntatalolle, ja ottaa alle linjan numero 10 kello 7.56. Tampereen Keskustorin kautta matka jatkuu Tahmelaan ja sieltä toiseen suuntaan Kaukajärvelle. Tätä väliä Stolt ajaa kello 11.30:een saakka.

Kello 11.44 Stolt saapuu päivän viimeisen kerran Tahmelaan, josta hän siirtää auton varikolle ja itsensä lounastauolle.

– Päivän aikana on yksi tauko. Kun tehdään ääripitkiä vuoroja, niin päivästä tulee aika rankka, jos päätepysäkeillä ei ehdi jaloittelemaan. En tiedä mitään muuta ammattia, missä 11,5 tuntia tehdään yhdellä tauolla. Se on ehdottomasti tämän ammatin varjopuolia. Pitkät päivät eivät myöskään yleensä korvaudu vapaapäivillä, vaan välillä tehdään sitten viisituntista päivää. Olisihan tämä työ paremmin jaksettavissa, jos tehtäisiin säännöllisesti kahdeksan tunnin työpäiviä, Stolt sanoo.

Päätepysäkeille varattuja aikojakin on lyhennetty. Kilpailu joukkoliikenteen sopimuksista on ajanut yhtiöt kiristämään sieltä, mistä se suinkin on mahdollista.

– Se on oravanpyörä, mistä on vaikea päästä ulos. Ennen kerkesi sentään vähän hengähtämään ja käymään vaikka vessassa. Nyt tilanne on usein se, että jos täytyy mennä vessaan, niin bussi lähtee myöhässä, Stolt sanoo.

Kello 13.33 Stolt on matkannut Tampereen varikolta Hervantaan, josta hän käynnistelee linjan numero 5 Keskustorille. Reitti kestää yhteen suuntaan liki tunnin.

Stolt aloitti linja-autonkuljettajan uransa vuonna 2009 eli on ehtinyt ajaa bussia nyt viitisentoista vuotta. Tätä ennen leipuriksi kouluttautunut nainen ehti tehdä viitisen vuotta töitä leipomossa ja 1990-luvun tuulilasitehtaalla.

Kun Stoltin neljä lasta kasvoivat, alkoi hän itsekin pohtia, mitä haluaisi tehdä ”isona”. Tuon aikainen miesystävä luonnehti Stoltia ”rattinaiseksi” ja ehdotti tälle kuljettajan uraa. Rekan kuljettaminen ei houkutellut, mutta hän päätyi lopulta oppisopimuskoulutuksen kautta bussin rattiin.

– Olen aina tykännyt ajaa autoa, ja koen olevani siinä myös hyvä, Stolt sanoo.

Ensimmäinen työpaikka oli Veolialla, jossa Stolt ajoi muun muassa vakiovuoroa Virroille ja Ruovedelle, mutta hän siirtyi pian liiketoimintakaupan yhteydessä Paunulle. Paunulla Stolt ajoi muun muassa Tampere-Turku- ja Tampere-Jyväskylä-välien pikavuoroja. Onnibusin tulo markkinoille oli kuitenkin kiristänyt kilpailua pikavuoropuolella, ja pari vuotta sitten tie vei Pohjolan Liikenteelle.

– Tykkään kyllä edelleen tästä työstä. Olen ehkä vähän erakkoluonne, ja tässä saan tehdä töitä yksin, toisin kuin esimerkiksi tehtaassa tai monissa muissa ammateissa. Bussin ratissa näkee ihmisiä, mutta ei tarvitse kuitenkaan seurustella, vaan saa olla omien ajatustensa kanssa, Stolt sanoo.

– Se autopuolella on myös positiivista, että sukupuolella ei ole mitään merkitystä, vaan kaikki ovat samalla viivalla esimerkiksi palkkauksessa. Tehtaassa miesten tekemät työt naamioitiin usein jollain tavalla vaativammiksi, millä perusteltiin parempaa palkkaa, Stolt kritisoi.

Nyt Pohjolan Liikenteellä Stolt on ajautunut myös varaluottamusmieheksi. Se tuo tietyllä tavalla lisää sisältöä työhön.

– Saan olla vähän vaikuttamassa asioihin, ja luottarikursseja ja muita vastaavia on ollut kiinnostava käydä, hän toteaa.

Kello 15.22 Stolt lähtee toistamiseen Länsi-Hervannasta kohti Tampereen keskustaa. Kaupungissa on syyslomaviikko. Se näkyy myös julkisessa liikenteessä.

– Aamusta lähtien päivä on ollut tosi rauhallinen, ja siksi olen pysynyt aikataulussakin koko ajan.

Matkustajamäärien lisäksi erityisesti talvella myös keliolosuhteet haastavat tiukoilla aikatauluilla operoivat kuljettajat.

– Vaikka ei saisi kiirehtiä, niin kyllähän se takaraivossa ärsyttää, jos on jäljessä aikataulusta.

Kello 16.15 Stolt vaihtaa linjaa Keskustorilla numeroon 90 X ja käväisee ajamassa yhden edestakaisen vuoron Terälahteen. Tämän jälkeen hän ajaa auton varikolle, ja työpäivä on paketissa kello 18.24.

Tampereella kiristyneet aikataulut eivät ole ainoa asia, mikä on Stoltin uran aikana muuttunut. Raitioliikenne alkoi kahdella linjalla vuonna 2021. Toisen vaiheen rakennustöiden on tarkoitus valmistua ensi vuonna, ja tulevaisuudessa raitiolinjat tulevat suunnitelmien mukaan laajenemaan entisestään.

– Se vähän syö bussikuskeja. Seisomme aika kauan valoissa ja jäämme siksi jälkeen aikatauluista, mutta mahdumme kyllä sulassa sovussa ajamaan, Stolt sanoo.

Suurempi asia on kuitenkin Stoltin mukaan se, että raitioliikenne tylsistyttää linja-autonkuljettajien työtä.

– Linja-autolinjat ovat yhä enenevissä määrin syöttöliikennettä, todella lyhyitä reittejä ratikkapysäkeille. Kun tällaista lyhyttä reittiä ajaa edestakaisin, alkaa työ kyllästyttää. Ainakin minunlaiselleni ihmiselle päivät, joina ajetaan pientä pistoa edestakaisin, ovat tappavia. Jatkossa lyhyitä linjoja tulee olemaan varmasti enemmän ja enemmän, mutta se koskee pikemmin seuraavaa kuljettajien sukupolvea, Stolt sanoo.