Vertaistuki ja verkostoituminen auttavat uusia luottamushenkilöitä
Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen peruskurssit pidettiin tammikuussa poikkeuksellisesti Hakaniemessä. Kävimme kuulostelemassa vastavalittujen tunnelmia tehtävästä ja kurssista.
Kuorma-autonkuljettaja Ville-Matti Suontausta aloitti uutena työsuojeluvaltuutettuna tammikuun alussa ja pääsi hyvään aikaan peruskurssille heti tuoreeltaan. Suontausta on ajanut Vaasassa Piccolo Logisticsilla jo reilut viisi vuotta eikä hänellä ole aiempia luottamustehtäviä. Nyt työturvallisuuteen liittyvät asiat kiinnostivat niin paljon, että hän innostui tehtävästä.
Suontausta kiittelee edeltäjäänsä, jolta on saanut hyviä neuvoja. Yrityksessä asiat on myös hoidettu hyvin eikä mitään ”isoja, kriittisiä” ongelmia löydy. Työtä on näin helppo jatkaa.
– Pohjatyöt on tehty hyvin mutta kun työntekijöiden parannusehdotuksia kuuntelee, ainahan sieltä jotain pientä löytyy, hän kuitenkin tuumaa ja jatkaa, että yritetään yhdessä kehittää edelleen.
Vuosia yrityksessä työskennelleenä hän uskoo, että olisi jo törmännyt ongelmiin, jos niitä olisi. Voi silti olla, että jonain päivänä jokin hankalampikin tilanne saattaa tulla eteen. Kurssilta sai kuitenkin hyvät opit ja väylät, joista tietoa voi hakea tarvittaessa lisää. Lainsäädäntö ja vastuualue tulivat siellä tutuiksi. Hän toteaa, että ilman kurssia olisi melko hukassa, vaikka edeltäjä perehdyttikin hyvin. Kurssi antoi hyvät valmiudet työhön.
– Liitolta saa varmasti apuja ja luottamusmiehen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä, jos tarve niin vaatii, Suontausta uskoo.
– Näillä eväillä ja taustatuella pärjää ja jaksaa.
Liitolta on aina saanut apua
Sofia Anttila, Reissu Ruotin tuore luottamusmies ajaa työkseen koulukyytejä ja tilausajoja Lahden alueella. Työsuhdetta oli takana vain puolitoista vuotta, kun hänet viime syksynä valittiin luottamusmieheksi.
– Työkaverit eivät antaneet vaihtoehtoja. Johtuu varmaan taustastani, että he kokivat minun olevan tehtävään sopiva, naurahtaa Anttila. Hän toimi yrittäjänä kolmisen vuotta ennen kuljettajanuraansa.
Anttila lähti rohkeasti yrityksen ensimmäiseksi luottamusmieheksi ja joutui lähes ensi töikseen keskelle muutosneuvotteluja, kun Bus Travel Oy Reissu Ruoti ilmoitti tammikuussa aikeistaan lopettaa kaupunkiliikenne Lahdessa.
– Edeltäjää ei firmassa ollut ja homma lähti kylmiltään liikkeelle, mutta onneksi Koiviston Auton luottamusmies on ollut tukena käytännön kysymyksissä, kiittelee Anttila saamaansa apua.
On ollut haastavaa hypätä mukaan muutosneuvotteluihin. Toisaalta nyt peruskurssin opit ja siellä koettu yhteisöllisyys tuovat tukea arkeen ja auttavat jaksamaan.
– Myös liiton tukea on aina saanut tosi hyvin. On voinut soittaa ja aina on löytynyt apua. Ei tule mieleen mitään, mitä erityisesti olisi jäänyt kaipaamaan tai puuttumaan, toteaa Sofia Anttila vielä lopuksi.