Pistä turvavyö kiinni – ja liity AKT:n jäseneksi
AKT kampanjoi somessa ja verkossa vuoden lopusta tammikuun puoliväliin teemalla ”On OK kuulua liittoon!”. Somekampanjan ilmeen ytimessä on jokaiselle kuljetusalan ihmiselle tuttu juttu - turvavyö. Kuljetusalalle suuntaavaa kehotetaan pistämään turvavyö kiinni ja liittymään AKT:n jäseneksi. Jäsenyyshän on nimenomaan turvallisuutta.
AKT:n kampanja alkoi marraskuun lopulla ja jatkuu tammikuun puoliväliin. Joulunpyhien aikaan pidetään hetki somerauhaa ja jatketaan sitten uudelleen.
Kampanjan tarkoitus on vahvistaa myönteistä mielikuva AKT:stä liittona ja ammattiliiton jäsenyydestä. AKT:n jäsenenä kannattaa pysyä ja siihen kannattaa liittyä. Kampanja tukee jäsenhankintaa työpaikoilla. Kaikille jäsenille lähetetään tietoa kampanjasta jäsenkirjeessä. Sen matkassa tulee myös flyer eli yhden A4-sivun kokoinen mainos jäsenyydestä. Jokainen jäsen voi printata sellaisen värillisenä tai mustavalkoisena ja tarjota sen avulla halutessaan jäsenyyttä vaikka työkaverille. Käytännössä liittoon liittyminen vaatii juuri sitä: että joku henkilökohtaisesti ehdottaa jäsenyyttä. Kampanja voi tarjota tähän taustatukea.
Kampanjan idea on muistuttaa, että liittoon kuuluminen on normaali ja hyvä juttu. Liittyminen kuuluu asiaan, kun tullaan kuljetusalalle.
Kampanjassa kehotetaan menemään sivulle akt.fi/jasenyys. Sivulla on kootusti tietoa siitä, mikä ammattiliitto on. Ja liittohan on se, joka neuvottelee palkoista ja auttaa jäseniä monella tapaa ja tarjoaa jäsenetuja.
Kampanjassa myös mainitaan, että työnantajatkin kuuluvat omiin liittoihinsa. Toisin sanoen, liiton jäsenyys on aina fiksu tapa hoitaa omia asioita. Tässä asia kiteytettynä:
”Ammattiliittoon kuuluminen on normaali ja hyvä juttu. Se kuuluu asiaan, kun tulet kuljetusalalle. On OK kuulua liittoon – myös työnantajat kuuluvat. Pistä turvavyö kiinni, ja liity AKT:n jäseneksi.”
Kampanjan toteutus
AKT:n koko viestintätiimi Anne-Maarit Valli, Hannele Siika-aho ja (allekirjoittanut) Sini Silvàn ensinnä ideoi mutta myös pisti kampanjan pyörät pyörimään. Tärkeimpänä yhteistyökumppanina toimi turkulainen mainostoimisto doop dmp Oy. Kun päätös kampanjan ideasta oli saatu valmiiksi – ja liiton työvaliokunta näyttänyt hankkeelle vihreää valoa, pistettiin toimeksi. Päätöksestä ei mennyt edes viikkoa, kun kuvattava yhdistelmän vetoauto kaarsi paikalle, turvakengät, huomiotakki sekä kuvattava näyttelijä olivat valmiina. Näin voitiin sanoa kamera käy!
Video kuvattiin Turun Orikedolla 11. marraskuuta. Paikan päällä teknisenä apuna ja henkisenä tukena oli Posti Kuljetuksen pääluottamusmies Risto Lintula Liedosta. Tuuli ja viima ei kuvausryhmää haitannut, kaikki saatiin purkkiin ammattimaisesti. Videota voi katsoa kampanjasivulta akt.fi/jasenyys – ja toivottavasti se tulee vastaan muuallakin somessa.
doop, ja siellä yhteistyökumppaneina erityisesti Mikko Samuli, Mikko Kovasiipi ja Kari Toivonen, toteutti myös erilaiset somemateriaalit, värilliset ja mustavalkoiset flyerit sekä eri kokoiset videot eri kanaviin: YouTubeen, Instagramiin ja Facebookiin sekä Spotifyhin. Kuulostaa selkeältä – mutta taustatyö vaatii lukemattomia puheluita, sähköpostiviestejä ja suunnittelua: ovatko äänet ja turvavyön klikkaukset kohdallaan. Tehdäänkö vielä tekstitys? Onko mustavalkoinen flyer parempi tulostaa? Parissa viikossa saatiin kuitenkin valmista. Jälkikäteen seurataan, mikä määrä klikkauksia AKT:n nettisivuille tästä syntyy. Jokainen AKT:n jäsen saa muuten mielellään pistää myös videon jakoon.