”Kuule, nyt mieki oon AKT:n jäsen”
Joensuulaiset kuljettajat Sami Tukiainen ja Samu Suomalainen hakivat kursseilta lisää virtaa osastotoimintaan. He pohtivat, että poliittisten mielenilmausten aikaan osastoon on saatu myös lisää jäseniä. Eräs aiemmin jäsenyyteen hyvin kriittisesti suhtautunut nappasi kiinni hihasta tässä yksi päivä ja sanoi, että ”Kuule, nyt mieki oon AKT:n jäsen”, Tukiainen kertoo.
Meidän Ammattiosasto -kurssi pidettiin Helsingissä helmikuun alussa STOP nyt! -mielenilmauksen alla. Kurssilla puhuttiin paitsi osastotoiminnan kehittämisestä myös ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta.
Kurssille osallistuivat myös kaverukset Sami Tukiainen ja Samu Suomalainen Joensuun Autoalantyöntekijät, osasto 039:stä. Nuoret miehet ovat tavanneet Länsilinjoilla ajaessaan, mutta tänä päivänä heitä yhdistää työn lisäksi kiinnostus ja halu kehittää oman osaston toimintaa.
Asiakaspalvelu on työn
suola, työajat ”kauheat”
Työsuojeluvaltuutettu ja osastonsa nuorisovastaava Sami Tukiaiselle tärkeintä työssä on asiakkaiden kohtaaminen. Parasta on, että voi olla ystävällinen ihmisille. On kaunista ajatella, että saa hymyn huulille pelkillä huomenilla tai tervehdyksillä. Jos vielä ehtii vähän juttelemaan, se tuo työpäivään vaihtelua ja auttaa jaksamaan.
Sen sijaan epäsäännölliset työajat, jotka vievät aikaa perheeltä ja ystäviltä rassaavat toisinaan. Tämän Tukiainen tietää yli 10 vuoden työkokemuksella. Ystävyyssuhteet katkeavat herkästi, koska työvuorojen vuoksi ystäviä ei pääse tapaamaan.
Samu Suomalaisesta ei alun perin pitänyt tulla kuljettajaa, vaan hänellä oli tarkoitus käydä tilapäisesti ajamassa.
– Se on vähän niin kuin sukuvika, linja-autonkuljettajia suvussa on paljon.
Suomalainen ajoi ensin vajaat seitsemän vuotta Savo-Karjalan Linja Oy:llä, sitten puolisentoista vuotta Länsilinjoilla. Sieltä hän siirtyi lähinnä työaikasyistä takaisin Savo-Karjalan linjoille ajamaan koulukyytejä ja seutuliikennettä.
– Ala on työaikojen vuoksi jopa kauhea, kaverit ja perhe häviää, kun päivät ovat liian pitkiä, Suomalainen toteaa, joskin iloitsee siitä, että nykyisessä työssä työajat ovat inhimillisemmät.
Nuoria tulee innostaa mukaan
Tukiainen on toiminut osastossa ja työsuojeluvaltuutettuna. Tämänkertainen oli ensimmäinen ay-toimintakurssi. Nuoria olisi saatava mukaan toimintaan mutta heitä on ollut hankala löytää. Suomalainen kuitenkin innostui ja ottaa nyt ensi askeleitaan osaston toiminnassa kurssin myötä.
– Alalle tarvitaan nuoria, ettei se ukkoudu liikaa, Suomalainen muistuttaa.
– Hienoa, että Samu innostui, ja ehkä hänestä saadaan osaston toimikuntaan uusi aktiivinen tekijä, toivoo Sami Tukiainen.
Länsilinjoilla nuoret miehet olivat työkavereita, mutta kaveruus jatkui Suomalaisen vaihdettua työpaikkaa. Ammattiosastotoiminnan lisäksi miehiä yhdistää samanlainen elämäntilanne eli perhe ja pienet lapset. He tapaavat ajoittain porukalla saunomisen ja illanviettojen merkeissä – yleensä ilman perheitä, sillä saunalla on tapana puhua ”politiikkaa”, esimerkiksi osaston mökillä.
Kahvi vetää puoleensa
Joensuussa kuljettajat tapaavat yhteisellä taukopaikalla bingohallin kahvilassa päivittäin ja yli firmarajojen. Hallissa kuljettajat saavat ison kahvin hintaan 1,20 euroa, mikä toimii porkkanana ja kerää väkeä sinne.
Kaveri ilahdutti kurssilla sillä, miten häneltä löytyi sisäinen palo perehtyä asioihin. Ei mennyt kurssi hukkaan.
– Se on hieno paikka tavata kollegoita ja siellä on viime aikoina puhuttu paljon työelämäheikennyksistä. Moni kertoo liittyvänsä tai harkitsevansa AKT:n jäsenyyttä, jos ei vielä ole, kertoo Tukiainen.
Suomalainen on ollut AKT:n jäsen heti alusta alkaen, mutta kiinnostui vasta nyt lähtemään aktiivisesti toimintaan. Hänkin toteaa, että on tärkeä olla mukana heikennyksiä vastustamassa.
Nykyinen poliittinen tilanne kiinnostaa. Lakko näyttää olevan ainoa kanava taistella yhdessä heikennyksiä vastaan.
Kurssilta lisää intoa sisäiseen paloon
Sami Tukiainen kehuu kaveriaan ja kertoo olevansa Iloinen, että tämä on innostunut toiminnasta.
– Nuori kollega, kaveri, joka ilahdutti kurssilla sillä, miten häneltä löytyi sisäinen palo perehtyä asioihin. Hän oli aktiivisesti mukana, kyseli ja kuunteli. Ei mennyt kurssi hukkaan, kiittelee Sami Tukiainen.
Myös Samu Suomalainen kehuu kurssia. Se oli hänen käymistään ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen.
– Pätevät vetäjät innostivat ja osasivat selittää asiat selkokielellä eli kurssilla ei puhuttu ay-jargonia, Suomalainen nostaa vetäjille hattua ja toteaa, että kurssi oli loistavasti vedetty.
Hän kokee itsensä hyvin sosiaaliseksi ja siksi on ollut helppo lähteä mukaan. Ensi syksynä hänellä on toiveissa päästä osaston toimikuntaan ja esimerkiksi nuorisovastaavan tehtävä kiinnostaisi.
Hän kiittelee keskustelujaan Tukiaisen kanssa. Sami on innostanut ja tukenut. On ollut helppo tulla mukaan, kun on kaveri, joka ei painosta, mutta jolta on voinut kysyä ja jonka kanssa asioita on voinut pohtia.
Porukan yhtenäisyys vaatii kovaa työtä
Tukiainen kertoo, miten rikkureina ajavat kuskit luovat erimielisyyttä työpaikalla. Työsuojeluvaltuutettuna on ollut haastavaa pitää porukka yhtenäisenä, mutta siihen on pyrittävä. Varikolla ja kahvikupin äärellä on toisinaan käyty kiivaita keskusteluja liiton jäsenyyden hyödyistä ja haitoista. Toisaalta poliittisten mielenilmausten aikana on tullut uusia jäseniä.
Äskettäinen osaston risteilymatka American Car Show’n kautta Helsingistä Tallinnaan oli mukava ryhmäytymisenkin kannalta. Tällaista vapaamuotoisempaa toimintaa tarvitaan, jotta saadaan porukkaa houkuteltua mukaan.