Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Erkki Asikainen nauttii päästessään kalaan. Lapsenlapset vievät eläkeläisen aikaa niin, että kalaretkille 'pääsee' vain kerran viikossa.
Aihe: Kesäpäivät

Kireitä siimoja Jyväsjärvellä

Teksti ja kuvat Hannu Tuovinen
Julkaistu

– Nyt kun olen eläkkeellä, onkiminen on vähentynyt. Se on näitä eläkeläisen kiireitä!, naurahtaa kiteeläinen Erkki Asikainen viritellessään AKT:n kesäpäivien onkikilpailun varusteitaan, viisimetristä vapaa, kalalaukkua ja haavia. Jalassa on kumisaappaat sillä vastaranta näyttää siltä, että veteen on porkattava.

Erkki Asikainen, 68, on veljensä Heikin, puolisonsa Tuulan ja Juha Haverisen kanssa Joensuun osasto 39:n joukkue. Aiemmin onkikisoja SM-tasolla kiertänyt Asikainen voitti kahdesti joukkueiden suomenmestaruuden. Lisäksi tuli hopea- ja pronssisijoja.

Onkimisen vähentymiseen Erkki Asikaisella on luonnollinen syy: viisi lastenlasta, joista tyttären kuusi- ja nelivuotiaat ovat usein ukilla ja mummolla. Kalaretket ovat siten harventuneet.

Päivän koitokseen matka alkoi Kiteeltä jo varhain kisapäivän aamuna Erkin matkailuautolla.

Kun mies kuuli, että Jyväskylän järjestelyporukka kaipaa jeesiä, hän tarjosi hetimiten talkooapua. Mukaan lähti tarkuusvaaka ja rooli punnituksessa.

– Meillä varttuneemmilla on ihan luontaista tarjota omaa panosta, jotta saadaan homma hoidettua, toteaa vuodesta -86 AKT kesä- ja talvipäivien kalastuskisoja kiertänyt konkari. Muutama AKT-mestaruuskin on plakkarissa.

Erkki Asikaisen kisasaaliiseen tupsahti pasuri. – Tälle ei ole käyttöä ruokakalana, Asikainen tietää.

Onnea saa toivottaa

Jyväsjärven eteläpään kalastusalue, ns. Alban ranta on Erkki Asikaiselle yhtä tuntematon kuin se on hotellin vastakkaiselle itärannalle asettuneelle Juha Haverisellekin. Kaksikko hakee maitohorsmien ja pajujen valtaamasta tiheiköstä heittopaikat.
Kokeneet onkimiehet taistelevat myös yläpuolella roikkuvien koivunoksien lomassa. Onneksi tuulta ei ole ja siimasotkut pysyvät aisoissa.

Kipakka näpäys vavan kärjella lumpeenlehtien yli vie kilpakohon ja syötin kalojen ottipaikoille. Ja pikkuhiljaa saalistakin alkaa tulla. Pieni ahven ja sen seuraksi Asikaisen kalalaukkuun päätyy myös pasuri. Haverisen ensimmäiset ovat säyne ja särki, pienessä kokoluokassa. Sama meno jatkuu myöhemminkin.

Aamupäivän aurinko lämmittää ja nostaa hikeäkin pintaan.

– Täysmittaisen neljän tunnin kisan sijasta olisi saattanut riittää lyhyempikin aika mestaruuden ratkaisemiseen, Erkki Asikainen pohtii.

– Kun kalamiestä jututtaa, saa ihan reilusti toivottaa 'hyvää kalaonnea', se kelpaa yhtä hyvin kuin 'kireitä siimoja', toteaa kaupalliseksi verkkokalastajaksi Puruvedelle ja Pyhäjärvelle rekisteröitynyt Haverinen.

Juha Haveriselle sopii, että kalamiehelle toivotetaan kalaonnea eikä pelkkää 'kireitä siimoja'.

Lakkosyksy näköpiirissä

Asikainen toimi 43 vuotta kestäneen kuljettajauransa aikoina oman Kiteen ammattiosastonsa varapuheenjohtajana, sihteerinä ja rahastonhoitajana.

Kun Kiteen osasto viime syksynä lopetti toimintansa, siirtyivät sen jäsenet Joensuun osastoon. Erkin järjestöaktiivisuus jatkui mutta toimintakentäksi vaihtui Joensuun Eläkkeensaajat ja siellä varapuheenjohtajan pesti.

Nuoria kuljettajakollegoita Asikainen kaipaa mukaan enemmän ja pohtii, pitäisikö kesäpäivien lajivalikoimaa uudistaa, vaikkapa e-urheilun suuntaan.

Tarkka politiikan seuranta on jatkunut. Ay-liikkeen taisto maan hallituksen työelämäheikennysten kanssa saa Asikaiselta vilpittömän tuen.

– Syksyllä alkavat palkkaneuvottelut ja mitä luultavimmin on lakkoja tiedossa, Asikainen ennustaa.

Mikko Haasanen (oik) vastaanotti ilmoittautumisia Alban rannassa. Kisa käytiin Jyväsjärven eteläpohjukassa.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Tarkkaa ajoa ja kovaa kannustusta – ajotaitokisassa kannatusjoukoilla oli tärkeä rooli

    Julkaistu: |
    Aihe: Kesäpäivät
  • Mikä on paras ay-muistosi? – Ansiomerkin saaneet kertovat

    Julkaistu: |
    Aihe: Kesäpäivät
  • Resiinalla hyvät kyydit ja soundit

    Julkaistu: |
    Aihe: Kesäpäivät