Tullessani kuljetusalalle maailma oli kovin erilainen. Aloitin työt Suomen hurjimman nousukiidon aikoihin kuljetusliikkeen terminaalissa Sompasaaressa lokakuussa 1989. Työvoimapula oli valtava, eivätkä perinteiset duunariammatit kiinnostaneet ketään.

Heti vuosikymmenen vaihtuessa Suomi syöksyi syvään lamaan. Se kouraisi kuljetusalaa syvältä. Oli sarjakonkursseja, jatkuvia yt-neuvotteluja ja väkeä heitettiin surutta pihalle. Meillä ei ollut terminaalissa luottamusmiestä, mutta saimme sovittua irtisanomisjärjestyksen niin, että viimeksi taloon tulleet lähtivät ensimmäisinä. Siitä sitten muutaman viikon välein irtisanottiin 10–15 hengen ryhmiä. Viimein syöksy tasaantui. Ihan hyvä, koska olin irtisanomislistalla seuraavana.

LAMAN JÄLKEEN meni vuosia ennen kuin yritykset alkoivat palkata henkilökuntaa. Uusia työsuhteita määrittivät määräaikaisuus ja niiden ketjuttaminen sekä sijaisuudet. Koko ajan henkilökuntaa oli vähemmän kuin olisi tarvittu. Toki ihan ymmärrettävää varautumista työantajan taholta.

Vuonna 1993 pakotettiin työntekijä osallistumaan palkan sivukulujen maksamiseen. Nykyäänhän se on arkipäivää. Se, että maksan jokaisesta tilistäni yli 8 prosenttia sivukuluja työverotuksen päälle, ei mielestäni ole oikein.

Suhdanteiden vakiinnuttua sekä alkaessani katsella tulevaisuutta mietin, minkälaisen maailman jätämme jälkipolville. Aloin vakavasti harkita luottamusmieheksi ryhtymistä. Sain jäsenten mandaatin työpaikallani 1997. Siitä asti olen yrittänyt parhaani mukaan puolustaa työntekijöitä. Alussa oli todella vaikeaa, koska edellinen luottamusmies yllättäen irtisanoutui ja lähti saman tien talosta jättäen vain luottamusmieskansion minulle. Siitä sitten Kiljavan peruskurssien jälkeen ja kokemuksen karttuessa kävin haasteisiin kiinni.

LIITTOON JA ALUETOIMISTOON tutustuin käymällä paikan päällä. Aluetoimitsija Jukka Kauppisen kanssa teimme mm. jäsenhankintaa yrityksen alueella olevassa ruokaravintolassa. Kokoustimme siellä joka kuukausi muutaman tunnin. Jäsenet saivat tulla sinne kertomaan murheitaan, tai jos ei ollut jäsen, niin liittymään jäseneksi. Se oli uutta ja teimme sitä pitkään.

Sain lisää vastuuta ja etenin liiton hallinnossa. Olen mm. ammattialajaostossa, valtuustossa ja oman ammattiosastoni ”Seiskan” luottamustehtävissä. Tänä aikana on käyty lukuisia työehtosopimusneuvotteluja. Jokainen kierros on saatu maaliin, vaikka välillä lähtökohdat ovat olleet todella vaikeat. Aina on pärjätty pysymällä yhtenäisenä.

VUOSIKYMMENET ovat vierineet, mutta työnkuvani on säilynyt pääpiirteittään samana. Kaikkea extrahömppää ja tietotekniikkaa on tullut, mutta onhan se hyvä, että tieto liikkuu. Viimeisimpänä ja vähemmän toivottuna alalle on tullut alustatalous, josta pitää päästä pikimmiten eroon.

Olen ollut alalla viiden eri AKT:n puheenjohtajan aikana. Toiveeni on, että toimintaan saataisiin pitkäjänteisyyttä ja jäsenen kuuntelemista.

TÄRKEINTÄ nyt olisi jäsenhankinta. Mutta myös neuvotteluvoimaa tarvitaan. Jokaisen jäsenen pitää miettiä myös omaa työehtosopimustaan ja tehdä siihen parannusesityksiä ammattiosastonsa kautta. Vastapuoli vyöryttää myös tällä tes-kierroksella tukun vanhoja ja aimo liudan uusia heikennysvaatimuksia. Neuvotteluista povaan äärimmäisen vaikeita. Luotan kuitenkin siihen, että jäsenistön tuella ja pysymällä yhtenäisinä pääsemme tavoitteeseen.

Nähdään kesäkuussa Tampereella XVIII edustajakokouksessa!