Kunnallisten vesilaitosten omistuspohjan laajentaminen on noussut viimepäivien puheenaiheeksi, kun vesijohtoverkostoissa on runsaasti korjausvelkaa. Kuntien kireä taloustilanne ei tunnu mahdollistavan korjausinvestointeja ja siksi kunnat ovat nostaneet keskusteluun vesihuoltotoimintojen myynnin kaupallisille yksityisille toimijoille, jolloin pääomasijoittajat voisivat tulla rahoittamaan vesihuollon investointeja.

Nukkuva karhu herätettiin, kun vesivarannoistamme huolestuneet valppaat kansalaiset tekivät vuonna 2020 lainsäädäntöaloitteen, jolla estettäisiin julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen kaupallisille yksityisille toimijoille. Ohi kansalaisaloitteen päähuolen kysymykseksi nousikin se, kuinka suuren osuuden vesilaitoksesta voisi myydä yksityisille tahoille, sillä tällä hetkellä rajoitteita ei ole. Ja asia kuuluu kuntien itsehallinnon piiriin.

Miksi korjausinvestoinnit pitäisi tehdä yksityisen toimijan avustamana, kun kustannukset investointien tuottovaatimukset mukaan lukien kuitenkin kerätään vesihuollon asiakkailta? Tulisiko tämä kuntalaisille edullisemmaksi vai onko kyseessä alkupääoman kasaan saaminen helpommalla kuin etupainotteisena maksujen korotuksena tai rahoituslainalla?

Vesi on elinehto ja niin tärkeä myös omistusoikeuksien ja investointisuojan kannalta, ettei sillä voi pelleillä. Olemme suhtautuneet aika välinpitämättömästi veteen, koska vesi on meillä puhdasta ja sitä on riittänyt. Juomavesi on niin edullista, että sillä pestään autot, kadut ja rakennukset, huuhdellaan vessanpytyt, täytetään uima-altaat ja jäädytetään jääradat.

Meidän on vaikea uskoa, että juomavesi todellakin on ehtyvä luonnonvara, koska sitä saa kraanasta milloin huvittaa. Vaikea uskoa myös, että sen arvo loppupeleissä on ääretön. Mutta ennen loppupelejä veden hintaa voi vertailla muiden ehtyvien luonnonvarojen hintoihin, kuten kullan, timanttien tai akkumineraalien, joita kaivetaan Suomen maaperästä.

Vesivarannon arvoa ei voi määritellä vain omista tarpeistamme käsin. Maapallon vedestä vain 2,5 % on juomakelpoista. Puhdas vesi on elintärkeää ja vesivarat ovat jakautuneet maapallolla hyvin epätasaisesti. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa. Markkinahinta on sitä korkeampi mitä niukemmasta ja tärkeämmästä resurssista on kysymys. Emme vain ole tulleet ajatelleeksi sitä, sillä niin paljon puhdasta ja halpaa juomavettä meillä on.

Mutta maailmalla tilanne on toinen. Vettä myydään pullotettuna lähes 300 miljardin euron edestä vuosittain. Ja myyntimäärän ennakoidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Myyntivolyymien perusteella on helppo räknätä potentiaalinen tulovirta, sillä vesipullon litrahinta on vähintään yhtä korkea kuin bensalitran hinta. Olemme siis mittaamattoman vauras kansakunta!

Kehittyvissä maissa myydään pullotettua vettä laastariratkaisuna siihen ongelmaan, ettei ihmisillä ole toimivaa ja turvallista juomavesi- ja sanitaatiojärjestelmää. Ratkaisut toimivan vesihuollon rakentamiseksi näihin maihin olisi olemassa. YK:n hiljattain julkaisemassa raportissa todetaan, että toimivan vesihuollon rakentaminen niille, joilla ei sitä nyt ole, vaatisi investointeja vain puolella siitä summasta, mitä ihmiset nyt kuluttavat pullotetun veden ostamiseen. Luulisi, että nämä maat olisivat meitä houkuttelevampi investointikohde, jos yksityiset todella haluavat tulla apuihin toimivan vesihuollon rahoittajina.

On perin omituista, jos kansainväliset sijoitusyhtiöt tulisivat hyvää hyvyyttään korjaamaan ruostuvat vesijärjestelmämme. Pullovesi on niin valtava bisnes, että tahtotila on pikemminkin olla korjaamatta tilanne sillä, missä vesi-infraa ei vielä ole ja tulla hoitamaan infraa monopoliasemista siellä missä se jo on.