TALVEN KÄÄNTYESSÄ KEVÄÄKSI koen tarvetta avata työmarkkinakierrosta satamamiehen silmin. Lähtökohdat kierrokselle olivat kuin hyvissä häissä konsanaan, kovat odotukset, jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua.

Vanhaa ja lainattua tarjoiltiin Elinkeinoelämän Keskusliiton taholta. Vientivetoinen työmarkkinamalli, raamisopimus, kilpailukyky ja paikallinen sopiminen välähtelivät otsikoissa. Osittain Ruotsista kopioidussa työmarkkinamallissa ns. päänavaajana ja palkkatason määrittäjänä toimisi vientivetoinen teknologia- ja kemianteollisuus, joille annettiin rooli raamien määrittäjänä. Tätä viestiä nostettiin ainoana vaihtoehtona vahvasti esille EK:n sanomassa palkansaajalinnakkeisiin. Uudeksi vastalääkkeeksi useat SAK:n ammattiliitot päättivät yhdistää sanomansa. Jäsenille tulee neuvotella ostovoimaa korottavat palkankorotukset, jotka ovat ns. Saksan teollisuudessa saavutetun kaltaiset. Pohja ajatuksena oli vahva, liittokohtainen neuvottelukierros, jossa sopimukset tehdään ammattiliitto- sekä sopimusalakohtaisesti niin tekstikysymysten kuin palkankorotuksien osalta.

SATAMIEN OSALTA työehtosopimusneuvottelut aloitettiin joulukuun 7. päivänä. Heti neuvotteluprosessin alussa vastapuolen, Satamaoperaattorit ry:n neuvottelijat ilmoittivat, ettei heillä ole mahdollisuutta eikä halua käydä keskustelua rahakysymyksistä koska Teknologiateollisuuden, Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton palkkaratkaisut ovat edelleen saavuttamatta. Työnantajapuolen häpeämätön tunnustus sitoutumisesta EK:n sanelemaan ”Suomen malliin” sekä piiloutuminen kyseisten, vielä syntymättömien sopimusratkaisujen taakse aiheutti sen, ettei tekstikysymyksissäkään edetty perinteisellä ja hyvän neuvottelukulttuurin mukaisella tavalla.

Kirsikaksi tämän kierroksen hääkakun päälle nostan Suomessa, instituution asemassa olevan sovittelujärjestelmän. Tuo puolueeton työmarkkinariitojen ratkaisija ja molempien neuvotteluosapuolien luottamusta nauttiva toimielin näytti satamien sovittelussa todellisen arvonsa. On hämmästyttävää, millä tarkkuudella sovittelija apusovittelijoineen pystyi lukemaan työnantajapuolen tahtotilan sekä ymmärtämään jokaisen pilkun ja pisteen markkina-arvon sopimusalasta riippumatta. Toisaalta selitys tähän tarkkanäköisyyteen voi löytyä kenties elinkeinoelämän Exceleistä tai sovittelijoiden omasta tulkinnasta, millä määritetään sovittelijan työnkuva ja rooli työriidan ratkaisijana. Sanomattakin on selvää, ettei suomalainen sovittelukulttuuri kestä päivänvaloa eikä sillä voi olla tulevaisuutta, jos jatkossakin sovintoesityksien sisältö laaditaan työnantajan polvella istuen.

SOPIMUSALANA SATAMA ON AINA SAANUT OSAKSEEN LOANHEITTOA neuvotteluiden ollessa kiihkeimmillään. Tälläkin kierroksella työnantajapuoli valitsi neuvottelutaktiikan, jossa aidolla ja hyvällä neuvottelukulttuurilla pyyhittiin pölyt ja keskityttiin ruokkimaan yleistä mielipidettä epäolennaisuuksilla ja harhakuvilla. Kateus, yksi seitsemästä kuolemansynnistä nostettiin todennäköisesti harkitusti hallitsevaksi mielentilaksi, jota työnantajapuoli tavoitteli viestinsä vastaanottajissa. Kannanotoista myös SAK:n liittoperheeseen kuuluvan Teollisuusliiton varapuheenjohtajan pohdinta satamalakon aikana Taloussanomissa 17.2.2023 ”sopikaa nopeasti, ettei vienti sakkaa oikeasti” sekä Lehtosen mukaan ongelmallinen tilanne, jos liitot menevät ”vasemmalta ja oikealta” ohi Teollisuusliiton, oli luokaton. Se kertoo karua kieltään, miten liittoyhteistyö on mielletty kyseisissä piireissä sekä miten siihen tulee jatkossa suhtautua.

Kaikesta tässä kirjoittamastani huolimatta haluan toivottaa kaikille jäsenillemme sopimusalasta riippumatta erittäin aurinkoista ja mukavaa kesän odotusta.