Ammattiyhdistysliike on valmistautunut tänä syksynä työehtosopimusneuvotteluihin tietäen, että ympäröivä yhteiskunta on muuttunut lähes täysin. Suomalainen, yhteiskuntarauhaan tähdännyt työmarkkinoiden sopimusyhteiskunta on kadonnut ja tilalle on tullut vahvaa työnantajien määräysvaltaa suosiva poliittinen kulttuuri.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustaja, jos uskoo työehtosopimuspöytiin tulevan kaikki ne lakimuutokset, joita hallitus on viimeisen vuoden aikana tehtaillut. Listalla ovat irtisanomiskynnyksen laskeminen, lomautusilmoitusajan lyhentäminen, muutosneuvotteluaikojen puolittaminen jne. Ne ovat lakimuutoksia, jotka kaikki tähtäävät työntekijöiden oikeuksien kaventamiseen ja viimekädessä ansiotason laskuun. Ainakin heillä, joille on käymässä kalpaten. Tähän päälle on tullut vielä työttömyysturvan leikkaus.

Usein ammattiyhdistysliikkeeltä toivotaan uusia avauksia, joten teenpä tässä yhden sellaisen: Työhyvinvointi pitäisi erottaa neuvotteluissa omaksi kokonaisuudekseen.

Sen sijaan, että jokaiselle työajan muutokselle lasketaan mekaanisesti neuvotteluissa kustannus, pitäisi asiaa kyetä katsomaan laajemmin ja pitkäjänteisemmin. Työhyvinvointi ja työn tuottavuus ovat yhteydessä toisiinsa, ja yritysten tulosta on mahdollista kasvattaa työhyvinvointia lisäämällä. Kuljetusalalla kyse on hyvin usein työ- ja lepoaikojen järjestämisestä siten, että myös kuljettajien tarpeet otetaan huomioon. Näin kulkee ainakin teoria.

Työehtosopimusneuvotteluissa suurimmat kiistat eivät useimmiten ole rahakysymyksiä, vaan ne koskevat nimenomaan työelämän laatua. Eikä laatukysymysten kiistoja pitäisikään mitata samaan tapaan lyhytjänteisinä kustannuksina. Usein kyse on oikeudenmukaisuuden tunteesta ja siitä, otetaanko työntekijöiden näkemyksiä huomioon. Lisäämällä työhyvinvointia, yrityksillä olisi merkittävät mahdollisuudet lisätä tuottavuuttaan sekä taloudellista tuloksentekokykyään. Eikä työhyvinvoinnin kehittäminen voi koskea ainoastaan asiantuntijatyötä. Siihen on panostettava myös suorittavan työn osalta. Niin kuljetusalalla kuin kaikilla muillakin aloilla.

Talven neuvottelukierros on vedenjakaja tulevaisuutta kirjoitettaessa.

Työnantaja on selkeästi etulyöntiasemassa, koska heillä on maan hallituksen vahva poliittinen tuki takanaan. Ja vaikka poliitikot eivät yksityisen sektorin neuvotteluissa läsnä olekaan, ovat he jo sotkeentuneet työmarkkinakysymyksiin kaulaansa myöten. Hallitus on jättänyt eduskunnalle lakiesityksen, jonka on määrä merkittävästi rajoittaa valtakunnansovittelijan mahdollisuuksia tehdä sovintoesityksiä. Tulevan lain mukaan valtakunnansovittelijalla on käsissään ns. yleisen linjan katto, jota ei saa ylittää. Eli moottoritermein venttiilejä ei ole kuin yksi – jos sitäkään.

Ydinkysymys tulevalla kierroksella on, löytyykö työnantajilta halukkuutta jotenkuten tasapuoliseen työehdoista sopimiseen? Vai tulevatko he neuvottelemaan sillä ajatuksella, että nyt otetaan irti kaikki se, mikä otettavissa on?

Se tarkoittaisi lopullista siirtymistä uuteen aikaan, jossa työmarkkinaneuvotteluiden valta on annettu poliitikoille. Siirtymistä aikaan, jossa eduskuntavaalit määrittävät työehtojen suunnan osapuolten välisten neuvotteluiden sijaan. Tämän vallan siirron vaikutuksia toivon työnantajien miettivän moneen kertaan. Työntekijäpuolella emme sitä toivo, varsinkaan tilanteessa, jossa molempien poliittisten äärilaitojen kannatus voimistuu ympäri Eurooppaa. Mikä on seuraus, kun vakauttavat elementit yhteiskunnassa vähenevät?

Yhdysvaltain ulkopolitiikan eri linjoista on usein käytetty nimitystä ”haukat ja kyyhkyt”. Symbolit varmasti selittävät itsensä. Tänä talvena on pitkälti kyse siitä, onko työnantajapuolella vallalla haukkojen vai kyyhkyjen linja. Ensimmäisellä haetaan pikavoittoja, ja jälkimmäisellä pitkäaikaista menestystä, esimerkiksi työhyvinvoinnin osalta.