Perinteinen taloustiede opettaa meille, miten hinnat määräytyvät hyödykemarkkinoilla. Hyödykkeet ja niiden tuottamiseen tarvittavat tuotannontekijät ovat niukkoja. Niukkuus tarkoittaa sitä, että näitä hyödykkeitä ei ole mielin määrin tai tarpeeksi kaikille. Ja koska niitä ei ole rajattomasti, niille määrittyy hinta, joka on sitä korkeampi, mitä niukemmasta sekä halutummasta hyödykkeestä on kyse. Taloudellisten voimavarojen rajallisuus on yksi niukkuuden perussyistä. Toinen on ihmisten tarpeiden laajuus ja loputtomuus.

ÄÄRIPÄÄESIMERKKEJÄ tästä markkinalainalaisuudesta on monia. Esimerkiksi puhdasta vettä on Suomessa yllin kyllin tarjolla, minkä vuoksi se on halpaa, vaikka se on meille aivan välttämätön ja elintärkeä luonnonvara. Sillä perusteella se voisi olla hyvinkin kallista, koska välttämättömyyshyödykkeenä sen kysyntä ei lopu koskaan. Mutta vesi on meillä niin halpaa, että puhtaalla juomavedellä jopa pestään autot, kadut ja huudellaan wc-pöntöt. Tähän samaan kategoriaan kuuluu myös puhdas ilma, jota ilmaishyödykkeenä on käytetty vastuuttomasti ja vaalimatta. Hiilen hinnoittelu ja sitä varten säädetty päästökauppa on yritys hinnoitella hengitysilma sen tärkeyttä vastaavalle tasolle.

Niukasta hyödykkeestä esimerkiksi kelpaa vaikka timantit, joiden esiintymät ovat harvinaisia, ja sen takia kalliita, vaikkei arkinen elämämme riipukaan niistä millään tavalla – lukuun ottamatta työkaluihin tarvittavaa materiaalia. Toinen esimerkki luksushyödykkeestä on avaruusmatka, joka maksaa noin 200 000 euroa, koska rakettiin ei montaa istuinta voi laittaa ja rikkaita uskalikkoja riittää jonoksi saakka.

VALTAOSA hyödykkeistä on kuitenkin sellaisia, joilla hintamekanismi toimii kutakuinkin ennustettavasti ja normaalisti: mitä niukempi on tarjonta ja mitä enemmän hyödykettä halutaan, sitä korkeampi hinta – ja päinvastoin.

Tähän pääsääntöön löytyy yllättävä poikkeus. Tiedättekö, minkä hyödykkeen tai resurssin hinta kasvaa, vaikka sitä olisi käytössä kaikilla keskimäärin enemmän kuin aikaisemmin? Poikkeama yllä mainitusta hintojen lainalaisuudesta on meidän länsimaisten ihmisten aika. Se vasta on kallista! Mitä enemmän meillä on aikaa, sitä arvokkaampaa se tuntuu olevan.

Olemme saaneet toimintakykyistä elinaikaa useita vuosia esi-isiämme enemmän. Elinaika on pidentynyt paremman ravinnon ja lääketieteen ansiosta. Lisäksi työehtojen ja tuottavuuden paraneminen ovat lyhentäneet työviikkoa ja työaikaa. Nelipäiväinen työviikko on kohta todellisuutta. Vanhuuseläkkeelle jäädään usein täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Myös näppärät vekottimet ovat vapauttaneet meidät monista kotitalouden töistä, kun on keksitty erilaisia kodinkoneita, kuten robo-ruohonleikkurit, tiski- ja pyykkikoneet ja mikroaaltouunit, puhumattakaan aikaa ja vaivaa säästävistä digi-palveluista. Olemme siis saaneet hurjan paljon lisää vapaa-aikaa.

MUTTA MIKSI ajastamme on tullut arvokkaampaa sitä mukaa kun sitä on yhä enemmän? Aikamme on edelleenkin rajallinen ja siksikin niin ainutlaatuista, ja itseasiassa ainut mitä meillä todella on. Kansakunnan yleinen vauraus ja edeltävien sukupolvien rakentama hyvinvointivaltio ja vanhempiemme jättämät perinnöt ovat antaneet meille enemmän valinnan mahdollisuuksia, kenelle ja mihin vapaa-aikaamme myymme ja käytämme.

Hulluinta tässä kuitenkin on se, että meillä on valtava kiire koko ajan ja tuntuu, ettei aika riitä mihinkään!