Välillä nousee pelko, miten globaalit, mutta vähemmän yhteiskuntaamme sopivat tuulet tulevat puhaltamaan myös Suomen yli. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on – voisiko sanoa – jopa liian hyvä ollakseen totta. Mittauksesta toiseen Pohjoismaat ovat kärjessä väestön onnellisuudessa, vähiten korruptoituneina maina, kilpailukyvyssä, tasa-arvossa, luottamuksessa hallintoon ja järjestelmään ja ennen kaikkea myös kanssaihmisiin. Missään muussa maassa löydettyä lompakkoa ei palauteta sen kadottajalle yhtä todennäköisesti kuin Suomessa.

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI, myös talouskasvussa Pohjoismaat loistavat, vaikka näennäisesti verotuskin on muihin maihin verrattuna kireämpää. Vain näennäisesti, sillä monet lakisääteiset ja pakolliset maksut luetaan meillä veroiksi, kun taas yleisesti verrokkimaissa niitä ei luokitella veroiksi. Lisäksi monissa maissa sosiaalietuudet ovat saajalleen verovapaita, mutta meillä lähtökohtaisesti kaikki sosiaalietuudet ovat veronalaisia, mikä taas nostaa maamme kokonaisveroastetta. Jotta siis voisimme tehdä vertailuja kokonaisveroasteista maiden kesken, olisi tärkeää tehdä mittaus yhteismitallisilla kriteereillä. Kokonaisveroasteiden vertailu ei tee oikeutta Suomelle.

Eräs globaali ilmiö on kuitenkin nostanut päätään huolestuttavasti. Tippi-kulttuuri näyttää rantautuneen tänne pohjolaankin. Etenkin USA:ssa sääntönä on maksaa henkilökohtaista palvelua antavalle työntekijälle varsinaisen hinnan päälle vielä tippiä. Ravintolassa ja hotelleissa tämä on jo vakiintunut sääntö, varmasti myös erilaisissa kuljetuspalveluissa. Ainoastaan tipin määrä vaihtelee asiakkaasta ja palvelusta toiseen. Pohjoismaissa sen sijaan on totuttu siihen, että tuotteen hinta on kerrottu näkyvästi ja yksiselitteisesti, siihen mitään lisäämättä. Asiakas maksaa juuri tuon hinnan tai onnistuu tinkimään hinnasta, jolloin ostaja ja myyjä ovat syntyneeseen kauppaan tyytyväisiä.

RAVINTOLAT OVAT OMAKSUNEET tämän käytänteen meilläkin. Kun maksaa ravintolalaskua kortilla, tyrkyttää maksupääte automaattisesti valintaikkunan tipin maksamiselle. Sen voi toki vaivaantuneesti ohittaa painamalla ei-painiketta. Ruotsissa kohua on herättänyt se, että joissakin ravintoloissa tippipainiketta ei voi enää ohittaa, sillä valikko ei anna mahdollisuutta kuin maksaa tippiä jonkin verran tai sitten vähän enemmän. Kolme vaihtoehtoa. Ja sekin saattaa olla kiusallista asiakkaalle, jos hän valitsee kaikkein pienimmän vaihtoehdon. Eikä Ruotsissa ole enää pitkään aikaan pystynyt ajamaan taksilla ilman, että kuljettaja vaatii kyydin lopuksi ”driksin” eli juomarahan.

ONKO SYYTÄ OLLA HUOLISSAAN? Kyllä on, sillä tästä muodostuu helposti varjotalous. Tämä palvelun lisämaksu ohittaa siis talouden tilastoinnin, työvoimakustannuksen ja tietenkin myös verotuksen. Kun tällainen järjestelmä vakiintuu ja levittäytyy, se alkaa muistuttaa paitsi harmaata taloutta myös korruptiota. Sillä saahan avokätisesti tippiä antava asiakas aina parempaa palvelua kuin nuuka asiakas. Mitä jos tämä ulottuu esim. hyvinvointipalveluihin jonain päivänä? Saako lähiomainen parempaa palvelua vanhustenhuollossa tai päivähoidossa, jos mukaan laitetaan voitelurahaa?

Universaalin hyvinvointivaltion periaatteisiin kuuluu se, että kaikille taataan yhdenvertaiset palvelut ja ne kustannetaan yhteisistä verovaroista. Palvelumaksut määräytyvät tyypillisesti maksukyvyn mukaan, eikä ketään jätetä hoitamatta tai palvelematta. Jos tämä järjestelmä menettää luottamusta palvelujen yhdenvertaisuudessa, sortuu veronmaksuhalukkuus toisesta päästä.

Pienten yhtenäisten kansojen on ollut helppo mieltyä yhteisesti rahoitettuun, koko väestön kattavaan järjestelmään, etenkin kun kaikki ovat kantaneet kortensa kekoon osallistumalla työmarkkinoille aktiivisesti. Ruotsissa tunnuslause on ”vi gör det tillsammans” eli me teemme sen yhdessä. Koska toimivia järjestelmiä on helppo hajottaa, mutta vaikea hajottamisen jälkeen korjata, tulee meidän jatkuvasti vaalia hienoa ja ylivertaista järjestelmäämme. Sillä me kaikki vieläpä kannatamme sitä!