Syksyllä neuvotellaan jälleen AKT:n jäsenten palkoista ja työehdoista. Tuleviin neuvotteluihin on ladattu erityisen paljon mielenkiintoa. Ukrainan sota, nouseva inflaatio ja toisaalta työvoimapula, ennätyskorkea työllisyys ja laskeva työttömyys, ovat yhdistelmä, jollaista ei ole hetkeen nähty.

Eläminen on kallistunut. Työntekijät odottavat täysin oikeutetusti palkankorotuksia, jotka helpottavat toimeentuloa samaan aikaan kun ruoan ja energian hinnat nousevat.

PALKANKOROTUSTEN vaihtoehdoiksi on esitetty veroporkkanoita. Jos liitot suostuisivat maltillisiin (lue: pienempiin kuin ne pystyisivät halutessaan neuvottelemaan) palkankorotuksiin, valtiovarainministeriö olisi valmis harkitsemaan ansiotuloverojen kevennystä.

Veronkevennykset ovat kuitenkin tässä ajassa väärä ratkaisu, koska ne ovat pois valtion kassasta ja näin rahoitettava jollakin muulla keinoin. On suuri riski, että niitä rahoitettaisiin leikkaamalla esimerkiksi sosiaaliturvasta. Näin rahaa siirrettäisiin taskusta toiseen.

Olen nähnyt urallani melko monta neuvottelukierrosta, mutta en yhtään sellaista, jossa työnantajat tai valtion kirstun vartija ei ammattiliitoilta palkkamalttia haluaisi. Työntekijöiden vastuulla tuntuu olevan Suomen kilpailukyky ja samalla myös valtion talous. Nämä ovat asioita, joihin voidaan vaikuttaa myös monilla elinkeinoelämän toimilla, kuten investoinneilla ja osaamisen kehittämisellä.

AMMATTILIITOT ovat tuoneet keskusteluun vuoden 2016 kiky-sopimuksessa sovitut sosiaaliturvamaksujen siirrot. Kun työntekijät kärsivät ostovoiman heikkenemisestä, voitaisiin sosiaaliturvamaksuja siirtää takaisin yritysten maksettavaksi ja näin helpottaa tilannetta. Tähän ei toistaiseksi ole ollut halukkuutta.

Paljon puhetta on riittänyt myös poikkeuksellisesta kunta-alan sopimusratkaisusta. Sen mukaan kuntasektorin palkkojen jälkeenjääneisyyttä korjataan seuraavan viiden vuoden ajan, jona aikana kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijät saavat noin prosentin suuremmat korotukset kuin yksityinen sektori. Ei kuulosta aivan kohtuuttomalta.

Talven ja kevään ahkera kampanjointi opetti, että järjestövoimaa voi ja kannattaa käyttää laajastikin. Suomalaisella ay-liikkeellä on voimaa, eikä meidän tarvitse suostua huonoihin sopimuksiin. Nyt jos koskaan pitäisi olla työntekijöiden vuoro. Kuljetussektorin kannattaa ottaa kevään toimista esimerkkiä, olemmehan yhteiskunnan kannalta avainasemassa ja yhdessä melko painava neuvotteluosapuoli.

AKT LÄHTEE neuvottelukierrokseen omista lähtökohdistaan, mutta tekee mielellään yhteistyötä muiden liittojen kanssa. Syksyn mittaan on tarkoitus valmistautua huolellisesti pari kuukautta ennen sopimusten päättymistä alkaviin neuvotteluihin. Se pitää sisällään tavoitteiden keräämisen osastoilta, jäsenten kanssa käytävät laajat keskustelut sekä järjestökoneiston hiomisen sellaiseen kuntoon, että tarvittaessa voimaa löytyy.

Lopputuloksen muodolla tai mallilla ei sinänsä ole merkitystä, vaan sisältö ratkaisee. Meillä on pitkään kehittämistä kaivanneita laatukysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi työ- ja lepoaikoihin sekä työn raskauteen. Meidän on myös yhdessä työnantajien kanssa löydettävä keinoja siihen, miten kuljetusala saadaan houkuttelevaksi myös tulevaisuuden tekijöille. Haluan uskoa siihen, että kuljetusala on yhteiskunnalle merkittävä voimavara ja kehittämistä löytyy vielä paljon. Myös työehtojen osalta.