Arvostan suunnattomasti nuorten halua ja intoa muuttaa maailmaa. Ruotsalainen Greta Thunberg on hyvä esimerkki tunteen ja järjen palolla toimimisesta tulevien sukupolvien hyväksi. Meillä Suomessakin nuoret ovat valppaina ja osoittavat tarvittaessa mieltään banderollit liehuen.

Nuoria rohkaistaan yhteiskunnallisten asioiden ja tieteen pariin myös erilaisilla kilpailuilla. Yksi sellainen on lukiolaisille tarkoitettu Talousguru-kisa, jonka pääjärjestäjät ovat Finanssiala ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto. Kilpailun tänä vuonna voittanut lukiolainen kirjoitti kolumnin Hesariin (11.6.2024) otsikolla ”Talous ei tarvitse apua valtiolta”.

Hän lähtee rohkeasti ja kovilla väittämillä haastamaan nykyistä järjestelmäämme pontimenaan se, ettei talouskasvu ole lähtenyt kunnolla käyntiin v. 2008 finanssikriisin jälkeen. Huutia saa myös nykyinen hallitus, jonka toimet eivät kirjoittajan mielestä riitä alkuunkaan talouden korjaussarjaksi. Hänen mielestään syy on yksinkertainen: Suomeen on rakennettu valtioriippuvainen talous.

Jos alle 20-vuotias nuori pystyisi ratkaisemaan talouskasvun ongelmat, tulisi aika tyhmä olo itselleni ja kollegoilleni. Kirjoituksen itsevarma tyyli talouden korjaajana kertoo valitettavasti enemmän lukio-oppimäärän historian ja yhtiskuntaopin opetuksen tasosta kuin kirjoittajan älykkyydestä. Talouspolitiikkaa kun ei voi irrottaa muusta yhteiskuntapolitiikasta eikä sen rakenteellisista kerroksista ja historiasta. Jos voisi, esim. Venäjä olisi 90-luvun alun perestroikan myötä muuttunut demokraattiseksi vapaaksi markkinataloudeksi, jossa ihmis- ja omistusoikeudet ovat perustuslain suojaamat. Tähän idealistiseen toiveajatteluun sortui niinkin vanha ja vakiintunut organisaatio kuin IMF (International Monetary Foundation).

Kirjoittaja esittää valtioriippuvuuden kumoamiseen kolme keinoa. Ensimmäinen on verotuksen täydellinen uudistaminen. Hän ehdottaa, että pääomien, työn ja omistamisen verotus poistetaan kokonaan ja vastaavasti korotetaan arvonlisäveroa (ALV). Pieni vilkaisu verokertymiin osoittaa, että reformi on mahdoton ja täysin poikkeava muista maista. Tietävätkö kirjoittaja, päätoimittaja ja opettajat että valtakunnan ykköslehden kirjoituksena tämä voidaan herkästi tulkita totuutena.

ALV:n verotuotto on vain 1/3 koko verokertymästä. Jos tämä neronleimaus toteutettaisiin, ALV-kanta nousisi 75 prosenttiin. Kun tavaroiden ja palvelujen hintoihin lisätään näin korkea vero, pitää veroa korottaa enemmänkin, sillä kulutus vähenisi nykyisestä, vaikka palkat ja eläkkeet saisikin verottomana käteensä. Epäselväksi jää kasvaako vai väheneekö työnteko. Hyödykkeiden hintojen nousu lisäisi omavaraistaloutta. Tällä on suora heijastusvaikutus myös elinkeinorakenteeseemme – ottaisimme harppauksia menneisyyteen.

Toinen ilmiselvä seuraus on se, että ostosmatkat lisääntyisivät naapurimaihin, joissa hyödykkeiden hinnat olisivat kolmanneksen halvemmat kuin meillä. Näivettäisimme näin vieläkin enemmän omaa talouttamme, sillä myös kaikki matkailu suuntautuisi ulkomaille ja turismia menetettäisiin varmasti. Suomi ei ole saari, jossa voi tehdä muista riippumatonta veropolitiikkaa.

Toinen kirjoittajan pikakonsti on sääntelyn purkaminen. Tätäkään ohjetta ei voi toteuttaa holtittomasti. Nimittäin juuri sääntelyn puute aiheutti maailmanlaajuisen finanssikriisin. Toki löytyy purettavaa sääntelyä, mutta elintärkeää sääntelyäkin tarvitaan työvoiman, luonnon ja ihmisoikeuksien suojelemiseksi. Kolmas konsti on valtion tehtävien uudelleenmäärittely, jolla hän tarkoittaa yritys- ja järjestötukien radikaalia leikkaamista. Yritystukia emme voi karsia piittaamatta muiden maiden tukipolitiikasta. Järjestöjen tuki on niin ikään tärkeä julkisten hyvinvointipalvelujen täydentäjänä. Ilman tukea maksaisimme vielä enemmän nykytasoisista palveluista.

Kirjoittaja päättää juttunsa polleasti seuraavalla lauseella: ”Valtio auttaa eniten puuttumalla talouden toimintaan mahdollisimman vähän”. Tekisikö vaihto-oppilasvuosi esim. Etelä-Amerikan valtioihin hyvää tälle nuorelle lupaukselle?