Sähkön tuleva hintakehitys on huolestuttanut suomalaisia jo kuukausia. Miten selvitään tulevasta talvesta? Eikö hallitus voi tehdä mitään? Miksei EU toimi asiassa? Asian ympärillä on helppo nostaa paniikkia ja mediat tekevät kaikkensa, ettei kansalaisten hätäännys häviä. Toki ihan hyvä, että kansaa valmistellaan.

HUOLI ON TODELLINEN, mutta sen varjolla voi tehdä monenlaista lobbausta ja itsetehostusta, oppositiopolitiikkaa ja bisnestä. Katajainen kansa – kitukasvuinen ja sitkeä – pystyy todennäköisimmin selviytymään tästäkin. Meitä on opastettu vähentämään sähkön kulutusta sekä kehotettu tasoittamaan vuorokausikulutusta ja hankkimaan polttopuita. Sitä paitsi suomalaisilla on perinteitä viettää aikaansa lautamökeissä ilman juoksevaa vettä ja sähköä.

Sähkön hinnanmuodostukseen liittyy paljon mysteeriä. Tuntuu omituiselta, miten se voi olla niin monimutkainen asia. Sähkön tukkumarkkinan ymmärtämiseksi sen voi rinnastaa vaikkapa mansikoiden torimyyntiin. Joka kesä torilla myyvät mansikoita sekä tuottajat että välittäjät. Hinta on kaikissa toripöydissä sama. Miten voi olla, vaikka tuotantokustannukset takuulla vaihtelevat myyjältä toiselle? Kukaan ei sentään myy tappiolla - ainakaan sesongissa. Mutta ilmeisimmin hinta määräytyy korkeimpien tuotantokustannusten mukaiselle tasolle siten, että siitä jää vähiten tehokkaallekin tuottajalle vielä katetta. Eikä kenelläkään ole intressiä myydä halvemmalla, koska mansikat tekevät kauppansa tällä ”sovitulla” yhdellä hinnalla.

Hyvä satovuosi eli runsas tarjonta alentaa hintaa ja katovuosi puolestaan korottaa sitä. Eli paitsi tarjonta myös kysyntä määrittää hintaa. Jos tuotanto ei mene kaupaksi, hinta laskee. Tosin kaikkea ei tarvitse myydä heti, sillä mansikoita voi säilöä. Niin voidaan säilöä sähköäkin, sillä turvetta, hiiltä ja öljyä voi jättää polttamatta, vaikka tuulta ja aurinkoa ei voikaan varastoida.

JOTKUT MYYJÄT SAAVAT enemmän myyntikatetta kuin toiset, riippuen tuotantokustannuksista. Ymmärrämme hyvin, että tämä on toimivien kilpailullisten markkinoiden perussääntö. Tässä mielessä sähkömarkkina on samanlainen. Vaikka tuuli ja aurinko tuottavat alkuinvestointien jälkeen sähköä kuin tyhjästä, on markkinahinta kaikille tuottajille sama ja myyntitulo puhdasta voittoa. Näiden ylivoittojen (windfall) verottamisesta on keskusteltu, mutta ainakaan vielä niin ei tehdä.

Sähkön kuluttajahinta määräytyy myyjäyhtiön ja ostajan välisessä diilissä, vaikka tukkuhinta onkin koko markkinaa koskeva ja reaaliaikainen. Olemme kuulleet, että jotkut kaupunkien omistamat sähköyhtiöt myyvät omille asukkailleen sähköä halvemmalla kuin muille. Kuulostaa epäreilulta, mutta tilanne on vastaava kuin mansikan viljelijänä hakisit kermakakkusi päälle marjat suoraan omalta pellolta – tuotantokustannushintaan. Parvekeviljelykin on kaikille mahdollista. Samoin kotitaloudet ovat ryhtyneet oman sähkön tuottajiksi paneloimalla katot auringonkerääjillä, sikäli kun tehtaat ja asentajat ennättävät joka harjalle.

SÄHKÖN JOHDANNAISMARKKINAT puolestaan ovat verrattavissa mansikoiden sopimusviljelijöiden saamiin hintatakuisiin seuraavalla satokaudella, jolla turvataan mansikan saatavuus ja sopuisa hinta elintarviketeollisuudelle. Tarve sähkön johdannaismarkkinalle syntyy niin ikään markkinatoimijoiden riskienhallinnasta sähkön hintavaihteluja vastaan, olipa sitten sähkön tuottaja, myyjä tai ostaja.

Se missä nämä kaksi tuotetta kuitenkin eroavat ratkaisevasti toisistaan on niiden korvattavuus muilla hyödykkeillä. Kotitalouden lähes jokaisessa laitteessa on johto perässä, ja jos sähköä ei saa töpselistä, laite on hyödytön. Mutta mansikka ei ole välttämättömyys samassa mielessä. Mansikan voi korvata mustikalla tai muilla marjoilla. Sähköä taas ei voi korvata, vaikka valon ja lämmön voisikin.

Ja toinen tärkeä ero on se, että mansikalla on sekä itseisarvoa (nam!) että välinearvoa (agri-business), mutta sähköllä on vain välinearvoa, mutta varsin olennaista sellaista!