YKSI TÄMÄN HETKEN vastenmielisimmistä televisiomainoksista myy ajatuksella ”koska minä haluan”. Mainoksen hyvä puoli on, että se herättää ajattelemaan, miksi asia tuntuukaan niin pahalta.

Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa tai Suomen mainetta maailmalla ei ainakaan ole rakennettu ”koska minä haluan” -hegemonialla. Työmarkkinoilla rakennettiin vuosikymmenten myötä Suomen ihme. Oli tajuttu, että maa on pieni, itsekkyys ei kannata. Vaikka on ajettu omiakin etuja, on aina nähty kokonaisuus. Neuvottelemalla on varmistettu yhteinen suunta ja yhteiskuntarauha.

NYT ILMAPIIRI on muuttunut. Hallitusohjelmaan on ujutettu elinkeinoelämän syväkurkkujen äänellä kuiskattu ”koska minä haluan” -mantra. Suomalaista työmarkkinajärjestelmää halutaan purkaa, kiireellä. Ei siksi, että tasapainotettaisiin taloutta, vaan koska halutaan pistää hiljaiseksi ammattiyhdistysliikettä, joka nyt vain on niin ärsyttävä. Elinkeinoelämä kiukuttelee, koska ei ole saanut tehdä yksinoikeudella niin kuin haluaa, vaan on pitänyt sopia yhdessä.

Työmarkkinajärjestelmää on moitittu jähmeäksi. Juuttuminen paikoilleen ei kuitenkaan ole vain työntekijäosapuolesta kiinni. Kun palkankorotuksissa on jaettu niukkuutta, olisi työolosuhteita ja vähintään neuvottelukulttuuria ollut varaa kehittää paljonkin. Suomessa työntekijät eivät ole nousseet samalla lailla yritysten hallintoon neuvotteluosapuoliksi kuin rakkaassa naapurissamme Ruotsissa. Siellä työntekijät nähdään kumppanina, joka voidaan ottaa mukaan keskusteluun. Jos jotain halutaan Ruotsista, aloitetaan ottamalla työntekijöiden edustus mukaan yritysten hallituksiin.

Mainos herätti – ja nyt onkin oltava hereillä. Hallitus haluaa muuttaa todella paljon, ja todella nopeasti. Hallitusohjelman rivien väleistä näkyy ihmiskuva, jossa työntekijä ei todellakaan ole kumppani, vaan lähinnä riski tai joka tapauksessa ihminen, jota motivoi paremmin keppi kuin porkkana. Työntekijä pitää irtisanoa helpommin, palkata määräaikaiseksi helpommin ja lomauttaa helpommin, mielellään kokonaan ilman keskusteluja. Jos työt loppuvat, se tulee korvata heikommin. Paikallisesti taas halutaan sopia helpommin eli yhtä lailla heikommin, ilman luottamusmiestä ja ilman tämän irtisanomissuojaa. Samalla menee yleissitovuus kuin lapsi pesuveden mukana. Pian työntekijällä ei ylipäätään ole minimityöehtojen suojaa. Tämä on nopea yhteenveto hallitusohjelman työmarkkinamuutoksista.

HALLITUS ON LÄHTENYT ”minä haluan” -linjalle monen kansanedustajankaan todennäköisesti tajuamatta, että näin murennetaan paitsi sopimusyhteiskunnan mallia, myös yhteiskunnallisen turvallisuuden tunnetta. Puretaan jotain, mitä eivät ole rakentaneet yksin työntekijät, vaan se on tehty yhdessä.

Ammattiyhdistysliikkeessä tehdään asioita heikompien puolesta. Se on taustalla myös nyt niin epämuodikkaiden tukilakkojen ja poliittisten lakkojen kohdalla. Ei niitä tehdä siksi, että ”minä haluan”, vaan yhdessä, toisten puolesta, kun ollaan kohtuuttoman edessä.