MONEN MONITUISTA KERTAA olen kuullut sanottavan: ”No eihän tuo nyt mitään raskasta työtä oo.” Eikä linja-autonkuljettajan työ toki ruumiillisesti raskasta olekaan, mutta henkisesti se on välillä todella raskasta.

Aikataulut on vedetty aivan liian tiukalle niin kaupunkien tukemissa paikallisliikennelinjoissa kuin ELY-keskuksen tukemissa linjoissa. Varsinkin näin talviaikaan sen huomaa hyvin. Talviaikataulut tulevat voimaan jo koulujen alkamisen yhteydessä. Silloin on vielä kesäkeli. Linjat kerkeää varsin hyvin ajaa aikataulun mukaisesti, kun suurin osa oppilaista kulkee vielä polkupyörillä, mopoilla, skuuteilla ja kuka mitenkin. Kaupungillakaan ei ole hirveästi ruuhkaa liikenteessä, kun yhtä lailla työssäkäyvät kulkevat polkupyörillä, kävellen ja skuuteilla. Talvella on toisin eivätkä aikataulut pidä, kun sekä liikennettä, ruuhkaa että matkustajia on enemmän.

Linjojen aikataulutukset tehdään hyvin pitkälti toimistotyönä, eikä silloin tunnu olevan mitään hajua käytännön toiminnasta. Google Mapsista haettu reitin aikataulutus on kyllä ihan ok, jos muistettaisiin ottaa huomioon, että jokainen pysäkillä pysähdys vie aikaa minimissään 1-3 minuuttia. Tämä antaisi myös kuljettajalle hiukan pelivaraa pysyä aikataulussa, sillä kuitenkin linjalla on aina muutama asiakas, joiden liikkuminen on hidasta syystä tai toisesta. Yleensä tämä tarkoittaa vanhempaa väestöä.

MYÖS KALUSTON JA RENKAIDEN KUNTO tuo omaa haastettaan linja-autonkuljettajan työhön. Aivan liian usein näkee renkaiden olevan sliksit ja muutenkin huonokuntoiset. Näillä renkailla pitäisi kuitenkin pystyä talvikelillä pysymään aikataulussa ja kuljettaa asiakkaat turvallisesti määränpäähän. Ja samalla olisi pysyttävä aikataulussa. Pakko onkin kysyä, että miksi näin?

Renkaat ovat kuitenkin vielä edulliset verrattuna siihen, mitä kustannuksia aiheutuu, kun vahinko sitten tapahtuu. Toivoisinkin liikennöitsijöiden ottavan kopin näistä asioista, jos ja kun tämä kirjoitus osuu heidän silmiinsä.

Työnantajien olisi syytä panostaa myös hiukan enemmän työntekijöidensä hyvinvointiin ja inhimilliseen kohteluun. Olisi aihetta arvostaa näitä kentällä olevia rahasampoja ja pitää työntekijöistä kiinni kynsin hampain. Tulisi pitää huoli siitä, että tieto muutoksista ja muista asioista kulkee kentälle ajantasaisesti, sillä me kuljettajathan olemme asiakaspalvelijoita, neuvomme ja opastamme asiakkaita.

LINJA-AUTONKULJETTAJAN TYÖSSÄ ovat myös ne suolat, jotka toimivat vastapainona huonoihin puoliin ja epäkohtiin. Oman kokemukseni mukaan työkaverit ovat aivan huippuja ja porukka on yhtenäistä. Myös asiakkaat ovat pääosin hienoa porukkaa ja suurin osa ymmärtää, miksi emme aina saavu ajallaan tietylle pysäkille.

Linja-autossa on myös tosi iso ”tv-ruutu” eli tuulilasi. Sieltä näkee päivittäin jos jonkinmoista. Joskus myös niin sanottua ”luonto-ohjelmaa” keskellä päivää puistossa.

Itse olen alalle tullut näin aikuis­iällä toiselta alalta eli uudelleenkoulutuksella työtapaturman takia.

Päivääkään en ole katunut, vaikka tiettyjä epäkohtia työssä onkin. Olen hyvinkin sosiaalinen ja pidän asiakaspalvelusta linja-autonkuljettajana.

Syksyisin terveisin turvallisia kilometrejä kaikille kuljetusalan ammattilaisille!