Tuloerojen merkityksestä on käyty hännänvetoa mediassa vuodenvaihteen tienoilla, kun uudet etuus- ja veroperusteet astuivat voimaan. Valtiovarainministeri väittää, että tuloerojen kasvu on merkki talouskasvusta. Ja siksi on vain hyvä jos tuloerot kasvavat. Sehän kertoo talouden vaurastumisesta ja dynamiikasta. Oppositiosta taas väitetään, että tuloerojen kasvu ei ole toivottavaa, sillä se merkitsee eriarvoistumista ja kasvattaa pienituloisten kotitalouksien määrää.

Molemmat väittämät pitävät paikkansa tuloerovertailuissa käytettävällä laskukaavalla tarkasteltuna ja menneiden vuosien tilastoja tutkiessa. Tuloerot yleensä kasvavat tuotannon kasvaessa eli BKT:n nopea kasvu heijastelee useimmiten yritysten kannattavuuden kasvua ja ennen kaikkea pääomatulojen lisääntymistä. Omaisuus- ja muut pääomatulot nimittäin kasvavat nousu- ja korkeasuhdanteessa kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla, mutta puolestaan tipahtavat lasku- ja matalasuhdanteessa niin ikään kaksinumeroisesti. Talousbuumissa tuloerot siis kasvavat ja lamassa tuloerot kaventuvat. Pääomatuloja saavien joukko on huomattavasti pienempi ja he kuuluvat jo valmiiksi ylimpään tulodesiiliin verrattuna henkilöihin, jotka saavat pelkästään ansiotuloja. Tuloerot muuttuvat pääsääntöisesti pääomatulojen heilahtelujen vuoksi.

Nopeiden heilahtelujen takia on myös hyvin vaikea ennustaa pääomatulojen kehitystä, koska ennuste saattaa mennä helposti parilla kymmenellä prosentilla metsään. Pääomatulojen ennakointi on kuitenkin tärkeää julkisen talouden kannalta, sillä tuloista kertyvä verotuotto saattaa olla merkittävä tai sitten suuri pettymys. Vuonna 2023 pääomatuloista kertyi veroja yli miljardi euroa vähemmän kuin pari vuotta aiemmin.

Mutta fakta on myös se, että voimaan tulleiden ja tulevien sosiaaliturvaleikkausten vaikutukset kasvattavat pienituloisten kotitalouksien lukumäärää. Henkilöinä se tarkoittaa 90 000 ihmistä lisää suhteellisen köyhyysrajan alapuolelle THL:n laskelmien mukaan. Lapsia tähän joukkoon kuuluu noin 20 000. Pienituloisimpaan väestökymmenykseen kuuluu eniten 18 – 25-vuotiaita nuoria.

Muutokset sosiaaliturvaan esittänyt hallitus perustelee toimenpidettä sillä, että näin kasvatetaan taloudellisia kannusteita työntekoon. Palkan ja etuuden välinen erotus kasvaa. Jos tämä kannustin tehoaa ja vaikutus toteutuu, se lisäisi kotitalouksien tuloja enemmän leikkauksia edeltävään tilanteeseen nähden. Myös tuloverokevennyksiä voidaan perustella tällä samalla kannustin-logiikalla.

Molemmat kannanotot ja argumentit ovat siis oikein. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännön tasolla kukkaroissa? Tuloeromittarit, joihin vedotaan, kertovat suhteellisten tuloerojen muutoksesta. Kyse ei siis ole absoluuttisista eli euromääräisistä tuloeroista. Esimerkiksi kun pienituloisen ja suurituloisen palkka nousee yhtä monta prosenttia, heidän välinen suhteellinen tuloero pysyy samana, myös progressiivisen verotuksen jälkeen, sillä veroasteikkoa säädetään vuosittain tulokehityksen suhteessa. Progressiosta huolimatta euromääräinen tuloero kuitenkin kasvaa myös käteen jäävän tulon osalta palkankorotuksen jälkeen. Se johtuu siitä, että lisätulon marginaalivero ei hyvätuloisillakaan ole koskaan 100 prosenttia, vaan korkeimmillaankin noin 60 prosenttia.

Suhteellisia tuloeroja ei saa pienemmäksi yhtäläisillä tulojen korotuksilla. Sen vuoksi työehtojen neuvottelukierroksilla pienempiin palkkoihin sovitaan monesti myös euromääräinen lisä. Perustelu euromääräisille korotuksille lähtee siitä vekkulista toteamuksesta, että prosenteilla ei osteta leipää, vaan euroilla.

Matalimpia tuloja on verrattava vallitsevaan hintatasoon ja elämisen kustannuksiin. Huolestuttavaan tilanteeseen on herättävä, jos ruoka-apuun joutuu turvautumaan yhä suurempi joukko ihmisiä. Tai jos lapset kärsivät suoranaisesta puutteesta hyvinvoinnille välttämättömissä hankinnoissa.

Sanonta, että raha ei tuo onnea pitää varmaan jossain määrin paikkansa, mutta yhteiskunnallinen osallisuus ja onnellisuus edellyttävät tiettyä vähimmäistulotasoa. Buddhalaisuus on rauhan ja onnellisuuden elämänfilosofia. Onnea voi saavuttaa ohi rahan vallan. Niin väitetään, että onnelliset ihmiset elävät nykyhetkessä eivätkä murehdi menneitä eikä tulevia. Tätä kaunista filosofiaa taitaa olla vaikea soveltaa tähän rahan varassa pyörivään yhteiskuntaan.