Lehdet otsikoivat aika hassusti unohtumaan päässyttä talouden ilmiötä nimeltään inflaatio. Kun väitetään, että inflaatio nostaa hintoja, se on sama kuin sanoisi kuten Matti Nykänen: ”Elämä on laiffia” tai että ”Tsaanssille on annettava mahdollisuus”. Eli toistetaan samaa tarkoittava sana tautologisesti. Hintojen nousu nostaa hintoja.

TOISAALTA, näitä lauseita kannattaa pohdiskella pidempään ja tulkita vähemmän tiukkapipoisesti. Matti Nykäsen kuolemattomissa mietelauseissa on viisautta. Elämän ihmettely omassa mielessä voi rauhoittua, kun todella ajattelee, että elämä nyt vaan on laiffia, johon luonnollisesti liittyy paljon kaikenlaista epävarmuutta. Otetaan perspektiiviä ja etäisyyttä asiaan. Ja kun tsaanssille antaa mahdollisuuden se tarkoittaakin sitä, että tilaisuuteen kannattaa tarttua. Carpe Diem.

Yhtä tärkeää on pohtia inflaation vaikutusta hintoihin – tai pikemminkin päinvastoin: hintojen vaikutusta inflaatioon. Määritelmän mukaan inflaatio on rahan arvon alenemista, mikä tarkoittaa sitä, että samalla rahamäärällä saa ostettua vähemmän hyödykkeitä kuin ennen inflaatiota. Hintojen nousu on jokaiselle meistä ilmiönä tutumpi. Etenkin jos itselle tärkeän kulutushyödykkeen hinta kallistuu.

TALOUSTIETEEN KÄSITTEISTÖSSÄ inflaatiolla tarkoitetaan laaja-alaista hintojen nousua – eikä yksittäisen tuotteen tai palvelun kallistumista. Mutta usein inflaatio käynnistyy yksittäisten hyödykkeiden hintojen noususta. Tällä kertaa sen käynnisti energian hinnan nousu. Sähkön hinta nousi jo ennen Ukrainan sotaa. Sen jälkeen öljyn maailmanmarkkinahinta ponnahti pilviin. Sitten joidenkin elintarvikkeiden hinnat lähtivät karkaamaan. Nämä perustuotteet ovat tärkeitä paitsi kotitalouksille myös yrityksille ja siten tuotantokustannusten nousun kautta hinnankorotukset levisivät muihinkin hyödykeryhmiin.

Inflaation voi käynnistää myös reilut palkankorotukset, sillä työvoimakin on kauppatavaraa. Yritykset siirtävät kohonneet palkkakustannukset hintoihin ja näin yleinen hintataso nousee. Kun hinnat nousevat, ostovoima hiipuu ja siksi palkkoja on korotettava jälleen. Näin syntyy palkka-inflaatio –kierre, joka kierroksia ottaessaan voi heikentää vientituotteidemme kilpailukykyä.

Tämän kierteen pelossa työnantajat haluavat tuloverokevennyksiä kompensoimaan osan palkankorotusvaatimuksista. Valtio voi olla myötämielinen ehdotukseen, sillä verokevennys olisi samalla myös taantuman torjuntaa, koska maltilliset palkankorotukset pitävät vientihinnat ainakin työvoimakustannusten osalta kurissa. Pieni avotaloutemme kokee suhdannekäänteet viennin kehityksen vanavedessä.

OSTOVOIMAN KASVUN hoitaminen verokevennyksillä tulee kuitenkin kalliiksi. Pienimmille palkkatasoille verokevennys ei edes ulottuisi, sillä verokynnys ylittyy vasta noin 16 000 euron vuosiansioilla. Tämä tarkoittaisi niin ikään julkista subventiota palkkoihin siten, että pienipalkkaiset saisivat tuloistaan yhä suuremman osan mm. asumis- ja toimeentulotukena.

Hämmennystä saattaa aiheuttaa myös käsittämättömän korkeat inflaatiolukemat ja se, kuinka niistä viestitään. Kun näitä lukuja vielä raportoidaan kuukausittain, tulee vaikutelma, että hinnat nousevat kuukausi kuukaudelta. Tammikuussa inflaatio oli 5,1 %, helmikuussa 4,5 %; maaliskuussa 5,8 %; huhtikuussa 5,7 %; toukokuussa 8,1 % ja kesäkuussa 7,8 %.

Vauhti ei ole näin hurja, sillä nämä kuukausiluvut ovat hyödykekorin hintavertailua viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Vuositasolla hintojen nousu pysyttelee siis viiden prosentin tuntumassa ainakin vielä. Lohtuna on, että hintojen nousu on ollut vaimeata monen vuoden ajan tätä ennen ja sekin, että ensi vuoden inflaatioennuste on 2–3 % luokkaa, sillä inflaatio lasketaan tämän vuoden hintatasosta.

Tärkeää siis muistaa Matti Nykäsen paalutukset: ”Elämässä on tullut takapakkia, joskus etupakkiakin.”