INDEKSIT OVAT OLLEET vilkkaana puheenaiheena viime aikoina. Syynä on kiihtyvä inflaatio, joka automaattisesti väänsi myös indeksiviisarit kaakkoon. Eli jos elinkustannukset nousevat, niin tulojen olisi syytä nousta samaa tahtia, muutoin joudumme luopumaan osasta kulutusta tai sitten käyttämään säästöjä yltääksemme totuttuun kulutukseen. Palkat nousevat työmarkkinoilla sovittua tahtia, mutta etuudet ja eläkkeet sen sijaan automaattisesti indeksikytköksellä kuluttajahintojen ja ansiotason muutosten mukana.

Indekseistä keskusteltiin vilkkaasti viime vuonna eläkkeiden määräytymisen yhteydessä. Niiden, joilla oli mahdollisuus, kannatti taloudellisesti mieluummin jäädä eläkkeelle viime vuoden puolella kuin siirtää päätös vuodenvaihteen yli. Tämä siksi, että maksussa oleviin eläkkeisiin tuli ruhtinaallinen korotus, koska kuluttajahintojen nousu oli paljon voimakkaampaa kuin ansiotason nousu. Eli työeläkettä jo nauttivilla vuoden alusta tuleva korotus määräytyy kaavalla, jossa kuluttajahintamuutoksen paino on 80 % ja ansiotasomuutoksen 20 %. Tämä on se surullisen kuuluisa taitettu indeksi.

Taitettu indeksi on ollut eduskunnassa istuvan lähettiläänsä mukaan kirosana, koska työeläkkeet eivät nouse palkkojen tahdissa vaan taitetun indeksin mukaisella laskentakaavalla. Lähettilään lobbauksen voi ymmärtää, koska ansiotason nousu tavanomaisesti ylittää hintojen nousun. Toisin sanoen, eläkeläiset jäävät palkansaajien tulokehityksestä jälkeen joka vuosi sitä enemmän, mitä nopeammin reaalipalkat nousevat.

UUUDELLEEN INDEKSIT NOUSIVAT puheenaiheeksi, kun valtiovarainministeriö (VM) esitti indeksileikkauksia tehokkaana julkisen talouden sopeutustoimenpiteenä. VM:n mukaan indeksileikkauksella olisi mahdollista vahvistaa julkista taloutta nettona lähes 1,4 miljardilla eurolla. Ei kuitenkaan ihan niin helppoa, miltä kuulostaa.

Indeksien nerous piilee automaattisessa olosuhteisiin sopeutumisessa. Etuuksien ja eläkkeiden kehitystä ei tarvitse eduskunnan päätöksellä erikseen päättää, kun näiden tulonsiirtojen korotukset on sidottu hintojen tai palkkojen kehitykseen. Niistä ei tarvitse budjettiriihissä enää tapella ja vääntää, kun kotitalouksien ostovoima säilyy kutakuinkin. Tällä on suuri merkitys koko talouden kannalta, sillä kotimainen kulutuskysyntä muodostaa noin 60 prosenttia BKT:sta.

Indeksisidonnaisuus onkin tärkeä automaattinen talouden suhdanteiden tasaaja. Samoin kuin ansiotuloja korvaavat tulonsiirrot itsessäänkin ovat. Kun talous taantuu ja työttömyys kasvaa, etuudet kompensoivat tulomenetyksiä ja tukevat kotitalouksien toimeentuloa. Korkeasuhdanteessa puolestaan progressiivinen ansiotulovero hillitsee talouden ylikuumenemista ja siten loiventaa suhdannehuippua.

Työttömyysetuudet, progressiivinen tulovero ja indeksit ovat keskeisen tärkeitä talouden vakauttajia, jotka toimivat omalakisesti ja loogisesti oikein. Kaikki talouden toimijat, julkinen talous mukaan lukien hyötyvät vakaudesta ja tasapainosta. Jyrkät suhdannevaihtelut eivät ole kenenkään etu. Automaattiset vakauttajat toteuttavat nk. vastasyklistä talouspolitiikkaa, jolla loivennetaan lamaa ja hillitään korkeasuhdannetta.

VAHINKO VAIN, jos näiden ei aina anneta toimia. Päättäjillä on voimakas tendenssi elää julkisen kassan mukaan, eli kun valtion tulot kasvavat, ne käytetään malttamattomasti esim. veronalennuksiin, joita tosiasiassa ei sillä hetkellä tarvittaisi. Ja kun valtion kassa on tyhjä, veroja kiristetään, jolloin talouden toimijoilta viedään kulutus- ja investointimahdollisuuksia ja syvennetään taantumaa entisestään.

Mistä sitten päättäjät saisivat päättää, jos automaattiset vakauttajat hoitavat juoksevan talouspolitiikan? Voi voi, kyllä päätettävää riittää. Kaikkein tärkeimmät talouskasvua ja hyvinvointiamme lisäävät päätökset 10–20 vuoden perspektiivillä tehdään juuri nyt.