Kaikkea sitä tulee joskus haaveiltua. Yli kolmekymmentä vuotta sitten tuli kaveripiirissä heitettyä ilmaan hyvä vitsi, että olisi kiva ajaa ”liitsiä” (lenkki Kotkan keskustassa nykyisen kauppakeskus Pasaatin ympäri) linja-autolla. Ajoin ajokortin heti 18 vuotta täytettyäni ja suoritin samalla kertaa myös kuorma-autokortin, koska se oli siihen aikaan mahdollista.

Tämän jälkeen kävin koulua, tein töitä ja menin armeijaan. Armeijan jälkeen ei sitten löytynytkään töitä, mutta silmiini osui mainos linja-autokoulutuksesta. Koska muutakaan työtä ei sillä hetkellä ollut tiedossa, päätin ajaa linja-autokortin. Ajattelin sen olevan aika ihannetyötä, sillä tykkäänhän ajella ja samalla saisi olla myös ihmisten kanssa tekemisissä. Sitä paitsi voisihan tätä työtä tehdä vaikka vain hetken aikaa, sillä en ollut vielä päättänyt, mitä alkaisin isona tekemään.

LINJA-AUTOKURSSIN jälkeen pääsin töihin Pyhtään Liikenteelle. Työ oli juuri sellaista kuin olin kuvitellut: sain ajella ja tehdä asiakaspalvelua. Työkaverit olivat mahtavia ja ottivat minut hyvin vastaan. Heti ensimmäisessä yövuorossa toteutui pitkäaikainen haaveeni, kun pääsin ajamaan ”liitsiä” linja-autolla.

Jonkun aikaa työskenneltyäni sain työtarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Pääsin huoltoaseman asemapäälliköksi. Kävi kuitenkin selväksi, ettei minua sittenkään ollut tehty olemaan paikallaan ja palasin takaisin bussihommiin. Tilausajoissa tuli nähtyä vaikka mitä ja tavattua ihmisiä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. ”Paikkurissa” ja pikavuoroissa tuli myös monta hyvää tuttua ja jopa kaveria. Olin todella toiveammatissani.

AMMATTILIITON JÄSENEKSI liityin heti tultuani alalle töihin, koska vain yhdessä tekemällä voimme parantaa työehtojamme. Tämä on ollut minulle itsestään selvyys. Pelkkään kassaan kuuluminen ei olisi tullut mieleenikään.

Matkan varrella on AKT tullut pikkuhiljaa tutuksi. Aikaa myöden minut valittiin ensin luottamusmieheksi, sitten osaston puheenjohtajaksi ja viimeisimpänä valtuustoon. Tänä aikana olen saanut paljon lisää tietoa ja tavannut monia ihmisiä, joilta voi tarpeen tullen kysyä neuvoja ja apua. Joistakin olen saanut jopa elinikäisiä ystäviä.

KOLMENKYMMENEN VUODEN jälkeen vitsi ”liitsin” kiertämisestä linja-autolla ei enää naurata. Leppoisien työpäivien tilalle on tullut jatkuva kiire, pitkät päivät sekä epäsäännölliset vuorot. Tiesin toki jo urani alussa, ettei työni tule olemaan virka-aikatyötä, mutta on se silti muuttunut hyvin erilaiseksi verrattuna alkuvuosiin. Nykyään vaan suoritan työni eikä asiakaspalveluun jää kunnolla aikaa. Jo ennen koronaa asiakaskontaktit vähenivät tuntuvasti, sillä aikaa ei ollut edes kysellä kuulumisia. Koska koronapandemian aiheuttamista määräyksistä johtuen etupenkillä istuminen on ollut kiellettyä, me kuljettajat olemme joutuneet istumaan ratin takana vailla kunnon kontaktia asiakkaisiin. Nyt siis vain ajan.

MIKSI SIIS edelleen jatkan työssäni? Siksi, koska tykkään työstäni vieläkin. Varsinkin luottamusmiehenä ja osaston puheenjohtajana saan edustaa jäseniämme sekä pitää kiinni ja edistää heidän oikeuksiaan. Myös nuo mainitsemani tehtävät tuovat hyvää vaihtelua pelkkään ajamiseen, kun saa ajan kanssa tavata kollegoita ja osaston jäseniä. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tehtävää. Varsinkin YTK:n lyödessä kiilaa liittojen toimintaan. Miten ihmeessä pelkkä kassa voi kilpailla työntekijäliittoa vastaan?

VUOSI lähenee loppuaan. Toivottavasti uusi vuosi tuo parempia aikoja, kun päästään takaisin uuteen normaaliin. Toivotan siis kaikille rauhallista joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta 2022.