Orpo-Purran hallituksen suuri ja useaan kertaan toistettu tavoite on velkalaivan kääntäminen. Tavoite sinänsä on hyvä, suunta ja keinot hukassa.

Moni suomalainen tai AKT:n jäsen ei seuraa politiikkaa, koska ei ole tarvinnut. Olipa vallassa ollut mikä hallitus tahansa, osapuilleen kaikista on pidetty huolta. Nyt on syytä seurata.

Hallitus soittaa kuin Titanicin orkesteri juhlatunnelmissa yhtä sävelmää. Kertosäkeessä toistuu 100 000 uutta työpaikkaa, velkalaiva ja pohjoismainen malli.

Elinkeinoelämä voi juhlia kapteenin pöydässä, sillä hallitus toteuttaa sen pitkäaikaisia toiveita. Hallitusohjelman mukaan verotus kevenee, osakesäästötilien verovapaus nousee 150 000 euroon, yritystukiin ei kosketa eikä veropohjaa laajenneta. Velkalaivasta ei ehkä ollakaan huolissaan?

Laivan alemmista kerroksista juhlat ovat kaukana. Asumistukea pienennetään, työttömyysturvan omavastuu eli rahattomat päivät pitenevät, ansiosidonnainen alenee, lapsikorotukset ja ikääntyneiden turva poistetaan. Työttömille tarjotaan kunnon keppiä, jotta he tajuaisivat hakeutua töihin. Hallitus sulkee silmänsä siltä, että lapsiperheköyhyys kasvaa.

Velkapuheen varjolla halutaan ammattiyhdistysliike hiljaiseksi. Sitä hiljennetään usealla tavalla. Työntekijöiltä viedään mahdollisuudet neuvotella palkastaan. Mikäli hallituksen tahto toteutuu, vain vientiteollisuus neuvottelee korotuksista. Muut liitot eivät voisi sopia paremmin - eivät siis ikinä enää. Toinen hiljennyskeino on, että lakkolakeja kiristetään ja ihmisiä uhkaillaan henkilökohtaisella lakkosakolla. Kolmanneksi irtisanomista helpotetaan, ja jos työpaikasta ei voi olla varma, henkilökohtainen äänikin vaimenee. Määräaikaiseksi työntekijäksi voi jatkossa ottaa ilman syytä. Pienemmissä yrityksissä ei tarvita edes yt-neuvotteluja ja työntekijän voi lomauttaa tuosta vain seitsemässä päivässä. Irtisanottua ei myöskään tarvitse ottaa takaisin, vaikka taloudellinen tilanne paranisi. Kuulostaa painajaiselta, mutta voi sattua jokaisen omalle kohdalle. Sellainen on Orpo-Purran hallitusohjelma. Ratkaisujen väitetään parantavan työllisyyttä, käytännössä parannetaan työnantajan asemaa.

Mutta se pohjoismainen malli, josta työministeri Satonen niin mielellään puhuu. Hänelle se tarkoittaa esimerkiksi lakkopakkolakeja – joita Ruotsissa ei edes ole. Se tarkoittaa vientimallia – joka Ruotsissa on järjestöjen yhdessä sopima, ei lailla pakotettu.

Oikeassa ja todellisessa ruotsalaisessa mallissa on myönteisiä asioita, jotka olisivat tervetulleita Suomeen. Kuten se, että jos työnantaja ja työntekijä ovat eri mieltä, asia ratkaistaan ensin työntekijän eduksi. Kuten se, että pientenkin yritysten hallituksissa on työntekijöiden edustus. Kuten se, että niin työnantaja- kuin työntekijäpuoli ovat Suomea paremmin järjestäytyneitä, liittoon siis voi kuulua hyvillä mielin ja osapuolet arvostavat toisiaan. Ruotsissa työntekijät ja työnantajat istuvat samassa pöydässä neuvottelemassa, ja laatimassa orkesterille yhteistä säveltä. Koska neuvotellaan ja sovitaan, ei ole tarvetta lakkoilla.

Hallitus yhä iloisesti soittelee omia laulujaan. Se ohjaa suoraan jäävuoreen, ja pelastusliivit on jaettu etukäteen niille, joilla on varaa maksaa.

Vielä olisi mahdollisuus neuvotella, harkita ja sopia. Päätöksiä ei ole vielä tehty.