Sodasta voi kirjoittaa monella tapaa. Jukka Halonen on valinnut kirjansa Kesä 1944 …ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa ajalliseksi rajaukseksi kesän 1944, tarkemmin 1.kesäkuuta ja 17. heinäkuuta välisen ajan. Tässä hän etenee päivä kerrallaan. Sotatapahtumien lisäksi mukana kulkee Jalkaväkirykmentti 45:n riveissä taistelleen pikakiväärimies Onni Hämäläisen kertomus omasta sotataipaleestaan.

Alueellisesti tapahtumat keskittyvät Karjalan kannakselta Äänislinnaan ulottuvalle rintamalohkolle. Alueella kesällä 1944 käydyissä taisteluissa ratkaistiin Suomen kohtalo. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tarkoitus oli Suomen valloittaminen. Toisin kuin talvisodassa, suomalaisilla oli vastassa paitsi resursseiltaan ylivoimainen, myös sodan taitavaksi koulima vihollinen.

Suurhyökkäykseen ei uskottu

Yksi asia talvisodasta ei ollut kuitenkaan muuttunut: Suomi oli heikosti valmistautunut. Asemasota oli tylsistyttänyt sodanjohtoa, jonka seurauksena etulinjassa puolustusasemien rakentaminen oli lyöty laimin. Lisäksi vetäytymistä varten suunnitellut puolustuslinjat olivat pahimmillaan pelkkä viiva kartalla. Myös muu varustautuminen, kuten panssariaseiden ja ammusten osalta, oli heikkoa.

Ylimmässä sodanjohdossa oli myös ongelmia osaamisen, tilanteen ymmärtämisen ja johtamisen suhteen, eikä suurhyökkäykseen selvistä merkeistä huolimatta aluksi uskottu. Näin silti, että viimeistään Stalingradin taistelujen jälkeen natsi-Saksan tappio näytti todennäköiseltä.

Etulinjassa miehet kuitenkin tiesivät jo keväällä, mitä tulossa oli. Suurhyökkäys käynnistyi 9. kesäkuuta massiivisilla tykistökeskityksillä, pommituksilla ja panssarien tukemana jalkaväen hyökkäyksellä.

Julma ja raaka sota

Kirjan keskeisin anti on kuitenkin etulinjassa taistelleiden sotamiesten kokemukset. Niitä kirjoittaja on koonnut haastattelemalla veteraaneja. Heille sodan julmuus ja raakuus oli totisinta totta. Kirjoittajan kuvaukset taisteluista, yrityksistä selviytyä tuntikausia kestäneissä keskityksissä ja henkensä menettäneiden nuorten miesten kohtalot, ja niiden raa´atkin kuvaukset, tuovat sodan lähelle lukijaa.

Automies Hannes Noponen kertoo kirjassa alkupäivien vetäytymisestä Karjalan kannaksella. Noponen oli saanut käskyn hakea kuorma-autollaan ammuskuorman Perkjärven asemalta, ja osunut sitten Uudellekirkolle. Häntä oli kohdannut ankea näky:

”Maantien täydeltä tuli sotilaita pää painuksissa kohden Summaa. Melkein tuli mieleen että on niin kuin maat on myyty ja rahat juotu. Se oli lähes niin kuin antautumisen merkki, kun pojilla kiväärit olivat selässä niin, että piiput sojottivat maantiehen päin.”

Toivo rauhasta

Halonen kertoo riittävästi myös taustoista, kuten Suomen rauhanpyrkimyksistä, Saksan aseavusta ja kotimaan politiikasta. Kirjan viimeisessä 14.7. päivätyssä luvussa syntyy toivo rauhasta, kun Neuvostoliiton Tukholman suurlähettiläs Alexandra Kollontai välitti Suomen johdolle tiedon, että Moskova voisi sittenkin neuvotella rauhasta.

Kirja pohjautuu Jukka Halosen Ilta-Lehteen kesällä 2014 kirjoittamaan artikkelisarjaan, joskin sarjan jalostaminen kirjaksi on vaatinut rutkasti lisätyötä. Halonen on paitsi toimittaja ja tietokirjailijaa, myös SAK-laisen ammattiliiton, Suomen sosialidemokraattisen sanomalehtimiesliiton, puheenjohtaja.