Anssi Naskali

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Kauhajoki

Anssi Naskalin kesä on alkanut moottoripyöräilyn suhteen lupaavasti.

– Olen kahdessa päivässä tainnut ajaa jo enemmän kuin viime kesänä yhteensä, hän kertoo toukokuun alussa.

Naskali on harrastanut moottoripyöriä 1990-luvulta asti, jo silloin, kun hän ajoi pääkaupunkiseudulla linja-autoa. Nykyään työ on vaihtunut yhdistelmäajoneuvojen – HCT-rekkojen ja tavallisten – ajamiseen Etelä-Pohjanmaalla, mutta moottoripyöräily on edelleen elämässä mukana.

– 2000-luvulla minulla tuli jossain vaiheessa totaalinen kyllästyminen, mutta sitten innostus heräsi taas.

Naskalin mielestä upeimmat ajelumaisemat ovat Lapissa, Kainuussa ja Itä-Suomessa, mutta jaksaa kyllä ajella omilla lähiseuduillaankin. Useimmat reissut hänellä ovat nimenomaan lyhyitä kotiseutukierroksia pieniä asfalttiteitä pitkin.

– Aika tarkkaan olen nämä seudut kolunnut. En usko, että Etelä-Pohjanmaalta löytyy kovin montaa tienpätkää, joita en ole ajanut, Naskali sanoo.

Yhtä tietä hän kuitenkin välttää vapaa-ajallaan viimeiseen asti.

– Kolmostie on tullut töissä riittävän tutuksi. Sitä ei tule mieleen lähteä vasiten jyystämään. Vaikka olisin menossa Tampereen suuntaan, valitsen kyllä mieluummin pikkutiet.

Kunhan kolmostielle ei joudu, moottoripyörällä ajaminen tuntuu Naskalin mukaan aivan erilaiselta kuin työajo.

– Siinä on se vapauden tunne. Prätkällä myös liikennettä seuraa eri kantilta. Koko ajan täytyy muistaa, että jos jotain sattuu, kaksipyöräisellä kulkeva on aina se, jolle jaetaan hopeaa.

Timo Rinnekari

Linja-autonkuljettaja, Salo

Kun toimittajan puhelu tavoittaa Timo Rinnekarin, hän on juuri lähdössä sähköautojen taloudellisuusajokilpailuihin. Kyllä, sähköautojen taloudellisuusajokilpailuihin.

– Kilpailussa ajetaan muutaman kymmenen kilometrin lenkki ja katsotaan, kuka onnistui ajamaan pienimmällä sähkönkulutuksella. Kilpailu on leikkimielistä mutta vakavaa, Rinnekari kertoo.

– Kulutuksen mittaus perustuu auton omaan mittaukseen, mutta palkinnot ovat sen verran pieniä, että ei tarvitse pelätä, että joku huijaa.

Rinnekari hankki Teslansa marraskuussa, ja siitä pitäen hän on ollut innokas sähköautoharrastaja. Kisojen lisäksi hän käy esimerkiksi sähköautotapaamisissa. Alun perin syy Teslan hankintaan oli kuitenkin arkinen.

– Ihan köyhyyttäni sen ostin. Perse ei enää kestä ostaa naftaa, Rinnekari sanoo.

– Olen laskenut, että maksan auton lyhennykset sillä, ettei tarvitse enää ostaa dieseliä. Toki sähköautojen tulevasta arvonalenemasta ei kukaan tiedä, mutta ainakin nyt olen tyytyväinen.

Sähköautoilun lisäksi Rinnekari harrastaa moottoripyöräilyä. Myös siinä hänellä on vahva sosiaalinen ulottuvuus.

– Käyn usein motoristitapahtumissa, joissa pääsee tapaamaan tuttuja. Se on yltiösosiaaliselle ihmiselle sopivaa puuhaa. Toisaalta kaipaan linja-autonkuljettajan työn vastapainoksi myös rauhaa, ja moottoripyöräily tarjoaa sitäkin.

Rinnekari kertoo, että hän on aina nauttinut ajamisesta eikä työ ole nautintoa vienyt. Vaikka sekä ammatinvalinta että harrastukset kumpuavat hänellä samasta lähteestä, ne tuntuvat silti erilaisilta.

– Prätkä on täysin eri juttu kuin linja-auto.

Bo Mickos

Linja-autonkuljettaja, Kotka

Bo Mickosin harrastuksista kaksi tapahtuu tien päällä. Hän reissaa asuntovaunun kanssa ja museoautoilee. Kolmaskin harrastus, veneily, pitää sisällään ajamista, mutta ei sentään maantiellä.

– Asuntovaunun kanssa ja museoautolla ajaminen on niin erilaista kuin töissä, ettei se tunnu raskaalta. Vapaa-ajan ajossa on erilainen liikkumisen vapaus. Töissä ajaminen on pakkotahtista – ei siellä voi pysähtyä katsomaan, kun on hieno maisema, Mickos sanoo.

– Tosin kun ikää on tullut lisää, kaikki ylimääräinen ajaminen on vähentynyt vapaa-ajallakin. Teemme asuntovaunulla yleensä korkeintaan 300–400 kilometrin päivämatkoja, ja usein ollaan pitkään samassa paikassa ja tutustutaan siellä lähiympäristöön. Museoautolla ajellaan vain lyhyitä matkoja pääasiassa täällä Kaakkois-Suomessa.

Mickosin matkaseurana ovat usein vaimo ja 13-vuotias shetlanninlammaskoira Capo. Capon toiveesta reissut suuntautuvat usein paikkoihin, joissa pääsee luonnon helmaan.

– Reissaamme ehdottomasti vain kotimaassa. Ihan pohjoiseen ei olla menty, mutta Kuusamon korkeudella on käyty. Pari kertaa olemme käyneet AKT:n kesäpäivilläkin vaunun kanssa, Mickos kertoo.

Majoittumispaikkoina Mickos on suosinut SF-Caravanin jäsenalueita. Ne ovat hänen mukaansa siistejä ja toimivia.

– Asuntovaunuilussa parasta on se, että siinä on hotelli aina mukana. Pysähdyspaikoissa voi olla juuri niin kauan kuin haluaa. Jos paikka ei miellytä, ei muuta kuin kulmatuet ylös ja matkaan.

Entä mikä museoautoharrastuksessa viehättää?

– Siinä on sellaista historian tunnetta. Olen jo pikkupoikana ihaillut Volvo Amazoneja.