Lamppu Laamanen on kirjoittanut varsin vauhdikkaan ja vetävän kokoelman kuljettajien tarinoista. Parhaat juttunsa kertovat kirjassa Ismo, Kaitsu, Pirjo ja kymmenet muut etu- tai lempinimillään esiintyvät kuljettajat. Laamanen on tehnyt kulttuurityön tallentaessaan tätä elettyä mikrohistoriaa, joka liian usein tahtoo painua unohduksiin tekijöidensä myötä.

Heti alussa mennään suoraan asiaan: miksi joku valitsee ajaa ulkomailla, kun olisi helpompiakin tapoja hankkia elantonsa. Tämä jännite kantaa läpi kirjan, ja ehkä jonkinlainen vastauskin kysymykseen saadaan.

Toki motiivit vaihtelevat: joku nimenomaan janoaa äärimmäisen stressaavia tilanteita, toinen yksinkertaisesti tien päälle. Kiinnostavana kuriositeettina mainittakoon, että kotopuolessa jotain karkuun lähteneiden ei katsota maailmalla pärjäävän. Raha- ja rakkausasioiden on parempi olla kunnossa.

Lehmän hermot

Hurjimmat tarinat sijoittuvat menneille vuosikymmenille, joskin esimerkiksi alussa mainittu kidnappaus tapahtui vielä vuonna 1998. Spoiler alert: 25-vuotias Anders joutui pakkaskuormineen vangiksi teollisuushalliin. Viidentenä päivänä alkoi kuulemma jo ”harmittaa ihan oikeasti”.

Saudi-Arabiaan 1970-luvulla ajamista taas kuvataan näin: ”Olisitteko valmis lähtemään työmatkalle tietäen, että sen kestäessä teidät mahdollisesti ryöstetään, tulette ammutuksi tai joudutte hurjistuneen väkijoukon ’lynkkaamaksi’, palellutte tulipalopakkaseen lumihuippuisilla vuorilla tai palatte korpuksi autiomaan paahtavassa kuumuudessa?” Sitä ei ennen matkaa kysytty.

Tarinoissa on varmasti samaistumispintaa monille tämän lehden lukijoille. Jos ovat kuormat ulkomaille avartaneet kuljettajiensa maailmoja, niin olisivat heidän tarinansa varsin avartavaa luettavaa myös niille, joille kuljetustyön todellisuus on täysin vieras.
Selväksi käy ainakin se, että tien päällä pärjää vain vankan zeniläisellä asenteella. Tuntien jumitukset ruuhkissa, bensavarkaat, ryövärit, puuduttavat laivamatkat, jumalaton säätäminen lippujen ja lappujen kanssa, käsittämättömät ajo-ohjeet, alati elävät aikataulut, hengenvaaralliset reitit, veemäiset tullivirkailijat ja poliisit… Moni saa paniikkikohtauksen jo pelkästään tuon kaiken ajattelemisesta.

Harvinaista pääomaa

Harva selviäisi lainkaan henkisesti niin kuormittavista tilanteista kuin mihin ulkomailla ajavat kuljettajat joutuvat. Tyyneyden, kekseliäisyyden ja omatoimisuuden kaltaisista ominaisuuksista palkittaisiin jossain toisessa työssä ruhtinaallisesti – mutta niinhän se on, että nimenomaan niistä tärkeimmistä ja perustavanlaatuisimmista töistä harvemmin.

Logistiikka on globaalin kapitalismin ytimessä, eikä joka paikkaan voi rakentaa raiteita. Kirjassa näitä yhteyksiä kuljetaan aivan konkreettisesti. Kuljettajat pääsevät näkemään niin monia kulttuureja ja ihmisiä – tavalla, jolla turistina ei pääse – että harvalla on sellaista pääomaa. Koskettavimpiin juttuihin kuuluvat avustuskuormia ajaneen Kallen tarinat. Hän kertoo kohtaamisistaan sotarikosten uhrien kanssa Bosniassa ja tapaamistaan katulapsista Pietarissa.

Kirjoittajan toimittajatausta näkyy lyhyissä ja sujuvissa virkkeissä. Haastateltavien sitaateissa on pyritty autenttisuuteen. Vaikuttaa, ettei niitä ole kovin rankalla kädellä siistitty ja muokattu. Tämä toimii teoksessa edukseen, joskin itse pidän puhekielisemmästä siteerauksesta kuin useimmat.

Suurimpana miinuksena mainittakoon viihteellisen nykytietokirjallisuuden lepsut lähdekäytännöt. Tämäkin kokoelma olisi saanut selkänojaa ja painavuutta siitä, että haastatteluaineisto olisi merkitty loppuun ”haastateltava ja päivämäärä” -tyylisesti. Myös sinänsä antoisassa kuvaliitteessä vuosiluvut olisivat olleet paikallaan.

Lamppu Laamanen: Tonneja takana
– Rekkakuskien parhaat jutut.
Johnny Kniga 2023. 255 s.