’”Jumalauta! Taas se pihajuitsari ajatti kärryn tähän päähän, vaikka siellä on lähes ­pelkästään Poria ja Pohjanmaata’, iltavuoron kymppi Rentonen puuskahti turhautuneena.

’Tiedätkö, Rentonen, mitä? Minä en enää usko pihajuitsariin. Siellä on luultavasti pelkkä nauhoite, joka sanoo kuskeille, että ajakaa minne lystää’, Jesperi sanoi.

’Et usko? Pakkohan tuolla ylhäällä on jonkun olla. Jonkun, joka pyörittää tätä sirkusta’, Rentonen sanoi.

’Ei siellä ole. Se kaikki on pelkkää ihmisen keksintöä.’

’Mistä sä puhut?’

’Ongelma on juuri siinä, että kaikki uskovat jonkun pyörittävän tätä touhua, mutta ei ole ketään. Me ollaan täällä yksin.’

’Mistä me puhutaan? Jumalasta vai juitsarista?’

’Eikös se ole sama asia?’”

Kaivoskritiikkiä ja oligarkkeja

Ote on Jarmo Teinilän uusimmasta romaanista Epäpyhä allianssi. Kirja on trilleri kaivosbisneksestä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. Samalla se kuvaa työyhteisön arkea tamperelaisessa terminaalissa, joka kovasti muistuttaa Teinilän omaa työpaikka Schenkerillä.

Terminaalista tulee tapahtumien solmukohta, kun porukan toheloin trukkikuski törmää selvitystä odottavaan jääkaappipakastimeen. Pakastimen ovi aukeaa ja terminaalin lattialle vierii pitkäpartaisen miehen ruumis.

– Halusin tehdä rikostarinan, johon laitan mukaan terminaalin. Mielessäni oli näkyjä työpaikalta ja ajatuksia, miten terminaalipalveluja voisi käyttää salakuljetukseen.

– Paljon lukeva työkaveri ehdotti lisäksi aihepiirejä. ”Laita siihen oligarkit, bikerit, Venäjän mafia ja jääkiekko”, hän luetteli. Jääkiekko jäi pois, mutta muut toteutuivat, Teinilä kertoo.

– Kaivoskriittisyys on oma agendani. En hyväksy sitä luonnon sotkemista, josta rahat menevät ulkomaille.

Helkkarin tylsää työtä

Monet kirjan hahmoista ovat tunnistettavia ­kenelle tahansa, joka on fyysisen työn lomassa istunut työpaikan kahvihuoneessa. Kirjassa nousevat esille etenkin nokkelasanaiset läpänheittäjät.

– Meidän työ on loppujen lopuksi helkkarin tylsää. Huumori on luontainen reaktio siihen ja auttaa kestämään tylsyyttä. Ilmapiirin syntyminen vaatii kuitenkin tietyt moottorit. Usein huomaa, että jos tietyt ihmiset eivät ole töissä, taukopaikoilla voi olla ihan haudanhiljaista, Teinilä sanoo.

– Nämä ilmapiirin luojat ovat aika korvaamattomia.

Joillakin Teinilän hahmoista on erityisiä yhteyksiä todelliseen maailmaan. Moni Schenkerin työntekijä on esimerkiksi sanonut, että sanavalmis työnjohtaja Enska vaikuttaa kovasti tutulta. Teinilä myöntää, ettei ole vältellyt tunnistettavia piirteitä. Kukaan hahmoista ei kuitenkaan ole yksi yhteen todellisten ihmisten kanssa.

Vähitellen sisään porukkaan

Terminaalissa heitetyt vitsit sen sijaan voivat päätyä kansien väliin ihan sellaisinaan. Teinilä kertoo, että töissä hänellä on koko ajan antennit valmiina poimimaan kirjoihin sopivia juttuja ja tapahtumia.

– Koetan olla näyttämättä ulospäin, että otin jonkun sanoman lauseen talteen. Olen vähän aikaa niin kuin ei mitään, sitten ajan trukin vähän syrjään ja kirjoitan lauseen muistilapulle.

Nykyisin kaikki Teinilän työkaverit tietävät, että hän kirjoittaa kirjoja. Aina hän ei ole ollut siitä yhtä avoin.

– Alkuun oli vaikea päästä porukkaan sisään, eikä täällä Tampereella perinteisesti voi kertoa, jos on jossain hyvä. Mutta nyt on niitäkin, jotka kertovat vitsejä vähän sillä idealla, että saattavat päästä kirjaan.