Sen sijaan hänen lasivitriinissään seisovat Leyland Tiger, Mercedes-Benz O 3500 ja Volvo B 616 ovat muotoilultaan jotain aivan muuta. Ne ovat yksityiskohtia myöten täydellisiä kopioita alkuperäisistä klassikkomalleista. Ei tarvitse edes olla autoharrastaja ihastuakseen näihin linja-autoihin, joista vanhimmat mallit on suunniteltu sodan jälkeen 1940-luvulla ja uusimmat 1970-luvulla.

Lammisen kokoelmassa painottuvat keskieurooppalaiset autot. Vuosina 1973–1989 tuotettu saksalainen MAN SÜ 240 -malli herättää hänessä omakohtaisia muistoja.

– Olen ajanut itse samankorista Volvo Carrusta. Mutta muuten nämä autot ovat enimmäkseen sellaisia, ettei niitä kovin paljon ole Suomen maanteillä näkynyt.

Kollegat kyselevät kokoelmasta

Vantaalla asuva, Vainion Liikenteellä työskentelevä Lamminen innostui pienoismalleista runsas vuosikymmen sitten.

– Näin kai jossain lehdessä juttua, että joku kerää tällaisia. Vai olisiko se ollut netissä, ehkä Facebookissa? En ole ihan varma, mutta joka tapauksessa aloin itsekin tilata näitä netin kautta, hän muistelee.

Kerran kuussa postissa tuli uusi bussi ja sen mukana esite. Niissä selostettiin kunkin auton tekniset ominaisuudet ja kuvattiin sen valmistushistoriaa sekä markkinoille tuloa.

– Sen näistä näkee hyvin, miten paljon teknologia on muuttunut. Yksi käytännön muutos on vessojen tulo. Esimerkiksi Volvoissa keskiovi on siirretty taakse, koska keskellä on vessa. Ja niissä malleissa, missä vessa on takana, takapenkki ei ole täysimittainen.

Pienoismallit luonnollisesti kuvaavat oman aikansa kulttuuria ja elämäntapaa. ”Minä juon maitoa. Juotko sinäkin?” kyselee esimerkiksi vuoden 1955 Holland Coachin mainosteksti. Puolalaisista Star-autoista esite kertoo, että ne tuotettiin armeijan käyttämien kuorma-autojen alustoille; kun paavi Johannes Paavali II vieraili Puolassa vuonna 1979, hänelle muokattiin paavimobiili Star 660 -mallista. Sveitsiläinen Saurer LC 4, vuosimallia 1959, oli tärkeässä roolissa alppikylissä ja lainannut keltaisen värinsä postiautoilta; se oli myös varustettu äänitorvella, jonka honotus muistutti postitorven toitotusta, jotta vuoristoteillä jyrkän mutkan takaa lähestyvät kuskit osaisivat reagoida ajoissa.

Tällä haavaa Lamminen ei aktiivisesti kasvata kokoelmaansa. Bussiarmeija herättää kuitenkin kerran toisensa jälkeen kylässä kävijöitten huomion.

– Joitain vuosia sitten päätin, että laitetaan ne vitriiniin, ovat siellä edustuskunnossa. Ja kollegat usein kyselevät, että mitä sinun autoillesi kuuluu.